28.1.2021
Koronan mullistettua kaupassa käymisen käytännöt, maskit ja turvavälit ovat kaikkien huulilla. Turvallisuuden tunne ei ole itsestäänselvyys, vaan se syntyy laadituista käytännöistä ja toisten huomioon ottamisesta.
Kassat ovat kauppojen kohtaamispaikkoja, joissa yksittäisellä myyjällä tulee päivän aikana satoja asiakaskontakteja. Prisma Hyllykallion kassapäällikkö Marika Suolahti kertoo poikkeusajan olleen haastavaa, mutta toisiaan tsemppaamalla ja ohjeita noudattamalla tästäkin koitoksesta selvitään.
— Me seuraamme työssämme ketjun ohjeistusta ja teemme parhaamme, että asiakkaiden on turvallista asioida meillä, Marika kertoo.
Ensimmäisenä kassoille asennettiin vajaa vuosi sitten pleksit ja turvavälitarrat. Siitä lähtien turvallisuuden maksimoimiseksi on kehitetty erilaisia käytäntöjä, joita päivitetään ohjeistusten muuttuessa.
— Kaikilla asiakaspalvelijoilla on maski tai visiiri, kun he poistuvat kassapleksin takaa. Asiakkaiden saatavilla on kauppaan tullessa ja sieltä poistuessa käsidesiä. Lisäksi desinfioimme kassojen kosketuspinnat monta kertaa päivässä ja hajautamme auki olevia kassoja mahdollisuuksien mukaan, Marika luettelee.
Palvelukassojen lisäksi asiakkaalla on mahdollisuus valita pikakassa, joihin ei useimmiten tarvitse jonottaa. Pikakassoilla työskentelevä myyjä käyttää maskia tai visiiriä ja lähestyy asiakasta vain, kun tämä tarvitsee apua.
— Pikakassojen näytöt desinfioidaan aina muutaman asiakkaan välein ja asiakkaiden saatavilla on kertakäyttöhanskoja.
Prismassa on jo pitkään ennen koronaa panostettu siihen, että kassoja on auki useita ja jonoja olisi mahdollisimman vähän. Kassaosasto työllistääkin yli 50 asiakaspalvelijaa. Ilta- ja viikonlopputyötä on tarjolla paljon, mikä vetää puoleensa esimerkiksi opiskelijoita.
Sanni Mäki on työskennellyt Prisman kassaosastolla kolme vuotta opintojensa ohessa ja pitää työstä sen sosiaalisuuden vuoksi. Nyt poikkeusaikana hän palvelee asiakkaita pleksin ja maskin takaa.
— Vaikutan omalla toiminnallani asiakkaiden turvalliseen asiointiin niin paljon kuin pystyn. En esimerkiksi päästä pakkauspäätyyn kuin kahden asiakkaan ostokset kerrallaan, vaikka kapasiteettia olisi kolmen asiakkaan ostoksiin.
Sanni ja muut kassatyöntekijät tekevät parhaansa sujuvan ja turvallisen asioinnin eteen, mutta heidänkin vaikutusvaltansa on rajallinen. Viime kädessä asioinnin turvallisuus syntyy asiakaspalvelijoiden ja asiakkaiden yhteistyöstä.
— Meidän kaikkien täytyy tehdä tässä tilanteessa osamme. Kun otamme kukin toisemme huomioon, voimme asioida levollisin mielin myös poikkeustilanteessa, Marika summaa.
Teksti: Iida-Maria Lauri, Eepee
Kuvat: Samu Lehtinen, Eepee
20.12.2024 | Tiedotteet
16.12.2024 | Prisma
22.11.2024 | Paikallisia uutisia