Eepeen edustajisto

Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan edustajisto

Edustajisto käyttää alueosuuskaupassa omistajille kuuluvaa ylintä päätäntävaltaa niissä asioissa, jotka sille lain ja sääntöjen mukaan on määrätty. Edustajisto ei ole osuuskunnissa pakollinen toimielin, vaan se korvaa suurissa osuuskaupoissa osuuskunnan kokouksen.

Edustajisto valitaan vaalilla osuuskaupan jäsenistä joka neljäs vuosi. Vaalia varten jäsenet asettavat ehdokkaat edustajiston vaalijärjestyksen mukaisella menettelyllä. Varsinaisen toimielinroolinsa lisäksi edustajistolla on merkittävä asema laajan kontaktipinnan muodostajana asiakasomistajien ja osuuskaupan johdon välillä.

Edustajisto kokoontuu sääntöjen mukaisesti kaksi kertaa vuodessa. Keväällä sen tärkeimmät tehtävät ovat tilinpäätösasioiden ja voitonjaon käsittely, vastuuvapauden myöntäminen hallintoneuvoston ja hallituksen jäsenille, toimitusjohtajalle sekä nimeämistoimikunnan valinta valmistelemaan mm. syyskokouksessa toimitettavia vaaleja.

Syyskokouksessa edustajiston tärkeimmät tehtävät ovat hallintoneuvoston erovuoroisten jäsenten ja tilintarkastajien valinta. Tarvittaessa edustajisto voi pitää ylimääräisiä kokouksia.

Yksittäisistä edustajiston päätäntävaltaan kuuluvista asioista tärkeimpiä ovat sääntöjen muuttaminen ja mahdolliset osuuskaupan toiminnan lopettamiseen tai sulautumiseen liittyvät päätökset.

Edustajisto on Eepeen korkein päättävä elin. Edustajiston tärkeimmät tehtävät ovat tilinpäätöksen käsittely sekä hallintoneuvoston ja tilintarkastajien valinnat. Tärkeää on luonnollisesti myös asiakasomistajien intressien toteutumisen valvonta.

Edustajisto valitaan vaaleilla jäsenten keskuudesta. Edustajistoon valitaan 50 henkilöä sekä riittävä määrä varaedustajia nelivuotiskaudeksi.

EEPEEN EDUSTAJISTO 2021 - 2024

JÄSENALUE 1
Kauhava, Lappajärvi, Lapua, Vöyri (Petterinmäki), Alajärvi, Alavus, Kuortane, Soini, Vimpeli, Ähtäri

Ammesmäki Anita, myyntikoordinaattori, eläkeläinen, Vimpeli
Annala Annukka, FM, kansanedustajan avustaja, Kauhava
Autio Janne, maatalousyrittäjä, Kauhava
Halla-aho Ano, maanviljelijä, konemyyjä, Soini
Kankaanpää Johanna, emäntä, Ähtäri
Lahtinen Virpi, marketpäällikkö, Alajärvi
Laukkonen Jari, maatalousyrittäjä, Kauhava
Levijoki Antti-Kalle, diplomi-insinööri, Alajärvi
Mattila Risto, yrittäjä, Kauhava
Nelimarkka Johanna, maanviljelijä, Alajärvi
Ojanperä Harri, yrittäjä, Kauhava
Pasto Katja, myyjä, Alavus
Peltonen Matias, vastaava puhdistamonhoitaja, Kauhava
Rajala Lasse, yrittäjä, agrologi (AMK), Lapua
Savola Mikko, kansanedustaja, Ähtäri
Seppä-Lassila Marjatta, sisätautien kirurgian ja psykiatrian sairaanhoitaja, Kauhava

JÄSENALUE 2
Seinäjoki, Ilmajoki

Aittoniemi Pirjo, yleislääketieteen erikoislääkäri, seurakuntaneuvos, Seinäjoki
Hoikka Arja, myymäläpäällikkö, Seinäjoki
Hyyppä Jenni, myyntipäällikkö, tradenomi (YAMK), Seinäjoki
Ilomäki Hannu, työpäällikkö, Seinäjoki
Kangasluoma Pekka, diplomi-insinööri, Seinäjoki
Kantokoski Jani, vanhempi konstaapeli, turvallisuuspäällikkö, Seinäjoki (nousi edustajiston varsinaiseksi jäseneksi Tarja Tenkulan ilmoitettua pysyvästä esteestä ja muutosta toiselle alueelle)
Kupari Kaisu, eläkeläinen, Seinäjoki
Kärkölä Anni, ajoneuvoasentaja, vartija, Seinäjoki
Lounatvuori Minna, KTM, Seinäjoki
Mäki-Paavola Anna, yrittäjä, Seinäjoki
Nevala Nora, myyntipäällikkö, Seinäjoki
Ojala Tero, maatalousyrittäjä, Ilmajoki
Perkiö Seppo, taksiautoilija, yrittäjä, Seinäjoki
Perttu Esa, talouspäällikkö evp, Seinäjoki
Raumanni Juho, maanviljelijä, eläkeläinen, Ilmajoki
Reinilä Johanna, muistihoitaja, Ilmajoki
Ruotsala Aki, palvelujohtaja, ekonomi, Seinäjoki
Tuuri Timo, ekonomi, fysioterapiayrittäjä, Ilmajoki
Vihriälä Jukka, valtiopäiväneuvos, Seinäjoki
Ylä-Autio Ilmari, varatuomari, liikuntaneuvos, Seinäjoki

JÄSENALUE 3
Isojoki, Karijoki, Kauhajoki, Kurikka, Teuva, Närpiö, Kristiinankaupunki, Kaskinen

Björknäs Roger, jordbrukare, Kristiinankaupunki
Erlands Kaj, maatalousyrittäjä, Teuva
Esch Michaela, privatföretagare, Närpiö
Grandell Johnny, försäljningschef, Närpiö
Hautala Marjatta, KM, opettaja, Kauhajoki
Hautaniemi Veli, maanviljelijä, Karijoki
Heinänen Anja, eläkeläinen, Kristiinankaupunki
Keskinen Sami, palomies, rakennusmestari, Kurikka
Korkeamäki Jaana, toimialasihteeri, Teuva
Mäkelä Tanja, sairaanhoitaja (AMK), Kurikka
Pihlajaniemi Hanna-Leena, toiminnanjohtaja, Kristiinankaupunki
Rantanen Aira, eläkeläinen, Kurikka
Salonen Harri, lääketieteen tohtori, sydän- ja verisuonikirurgi, Kurikka
Vastamäki Hannu, myyjä, Kurikka