Kannustajat


Kannustajat-tuki

Tiedote 15.12024: Eepee tukee jälleen 100 000 eurolla lasten ja nuorten urheilua >>
Tiedote 6.11.2023: Eepee tukee jälleen 100 000 eurolla lasten ja nuorten urheilua >>

Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa, Eepee, on tukenut vuodesta 2023 lähtien alueensa lasten ja nuorten liikkumista Kannustajat-tukimallilla. Toimialueellamme lasten ja nuorten liikunta- ja urheilutoimintaa järjestävät seurat voivat hakea Kannustajat-tuen piiriin vuosittain järjestettävässä keskitetyssä haussa.

Kannustajat-tukimallin tarkoituksena on tukea toimialueen lasten ja nuorten liikkumista. Kannustajat-toiminnassa osuuskauppa ja seura sopivat erillisellä sopimuksella yhteistyöstä. Seuran kaikkien Kannustajien kalenterivuoden aikana kerryttämät Bonukset lasketaan yhteen, ja tämän perusteella määräytyy seuran saama Kannustajat-tuki. Osuuskauppa päättää vuosittain Kannustajat-tukeen käytettävän tukisumman. Seurat ovat sitoutuneet käyttämään saamansa tuen junioritoimintaansa. Tukirahaa käytetään esimerkiksi valmentajien koulutukseen, harjoittelupaikkojen vuokriin sekä välineiden hankintaan. Kannustajat-mallissa hienoa on se, että asiakasomistajamme pääsevät mukaan päättämään kenelle tukea annetaan. Näinä taloudellisesti tiukkoina aikoina on myös upeaa olla mukana helpottamassa seurojen ja perheiden arkea jakamalla resursseja lasten ja nuorten liikuntaharrastukseen.

Kannustajat-malliin hakevan seuran tulee täyttää vähintään seuraavat kriteerit:

  • Seuran kotipaikan tulee olla Eepeen toimialueella.
  • Seuran toiminta tukee alle 16-vuotiaiden liikunta- ja urheilutoimintaa.
  • Saatu Kannustajat-tuki ohjautuu vähintään 50 lapselle / nuorelle. Hakemukseen seuran selvitys junioritoiminnan laajuudesta, kuten juniorien määrä ja toiminnan monimuotoisuus.
  • Seuran toiminnan tulee olla jatkuvaa ja pysyvällä pohjalla.
  • Eepee näkyy seuran lasten ja nuorten liikunnassa esim. peliasuissa, laitamainoksissa, netissä. Hakemukseen seuran ehdotukset näkyvyydestä.

Lisätietoja:
Tuula Rajala, asiakkuusjohtaja p. 010 764 9222, tuula.rajala@sok.fi