14.6.2023
Paikallisten sydänyhdistysten ja erilaisten hyväntekeväisyystempausten lahjoittamien defibrillaattorien rinnalle Eepee on hankkinut toimipisteisiinsä uudet helposti käytettävät laitteet.
– Ne on asennettu maalis-huhtikuussa, ja käyttökoulutuksia henkilökunnalle järjestimme Teamsin välityksellä sen jälkeen. Henkilökuntaamme on koulutettu jatkuvasti SPR:n turvapassikoulutuksissa, jotka sisältävät myös defibrillaattorin käytön. Siinä mielessä osalle henkilökuntaamme tämä on jo tuttua jopa vuosien takaa. Eepeen kehitysjohtaja Alexander Mäki-Rahko kertoi.
Eepeen tavoite on, että jokaisessa työvuorossa olisi henkilö, jonka ensiaputaidot olisivat koulutuksen kautta ajan tasalla.
– Myös sillä tavalla pystymme parantamaan turvallisuutta toimipaikoissamme.
Koulutuksiin Eepee ohjaa henkilökuntaansa systemaattisesti. Vuosittain ensiapukoulutuksen päivittää tai suorittaa noin 100–200 työntekijäämme.
– Aina kun ensiapukoulutus on vanhenemassa, järjestämme niin, että sen saa uusittua.
Eepeen hankkimat laitteet ovat yhteensopivia Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen ensihoidon käyttämien laitteiden kanssa.
– Käytännössä ensiapuhenkilöstön saapuessa paikalle he voivat kytkeä omat laitteensa suoraan meidän defibrillaattoreihimme.
Päivittäin Eepeen eri liiketiloissa on satoja ja jopa tuhansia asiakkaita vaihdellen liiketilan koon ja tarkoituksen mukaan.
– Meillä liikkuu toimipaikoissamme jatkuvasti paljon asiakkaita oman henkilökuntamme lisäksi. Tämä on yrityksen perusturvallisuuteen liittyvä parannus, joka voi auttaa kaikkia eri toimipaikkojemme lähellä olevia ihmisiä.
Eepeen eri toimipisteiden aukioloajat ovat laajat, joten laitteet ovat senkin vuoksi hyvin saatavilla.
– Niitä ei ole sijoitettu mihinkään takahuoneisiin, vaan näyttävästi esille, että apua tarvittaessa ne olisi helppo saada käyttöön.
Tärkeää on myös, että laitteet ovat mahdollisimman helppokäyttöisiä. Niissä on sekä ääni- että kuvaohjaus, joka etenee ensiavun oikean antamisen järjestyksessä.
– Harvoin niitä laitteita tarvitaan, mutta kuten tiedetään, jos sydänpysähdys tulee, niin avun olisi oltava mahdollisimman nopeasti saatavissa. Jokainen minuutti ilman oikeanlaista ensiapua laskee sydänpysähdyksen saaneen ihmisen selviytymismahdollisuutta 10 %. Ja vastaavasti taas laadukas peruselvytys ja nopea apu defibrillaattorilla parantavat selviytymismahdollisuutta merkittävästi, kertoo defibrillaattorit Eepeelle toimittaneen Sydänturvan Teemu Piispanen.
– Laitteita on hankittu yhteensä 34 kappaletta, mikä lisää selkeästi Eepeen toimialueen sydänturvallisuutta.
Laitteet tulevat löytymään myös 112-sovelluksesta ja defi.fi-sivuston sydäniskurireksisteristä, Piispanen jatkaa.
Sydänturvan Juha Salminen näyttää elvytyksen mallia Alexander Mäki-Rahkolle sekä Juha Saloselle, jonka edustama yritys on toimittanut defibrillaattorit Eepeen toimipisteisiin.
Lue lisää Sydänliiton sivulta >>
Teksti: Harri Puhakainen
Kuva: Matti Hautalahti
26.9.2024 | Paikallisia uutisia
23.9.2024 | Prisma | Tiedotteet