Eepee käynnistää lähiruokakisan


15.2.2023

Tiedote 15.2.2023

Löytyykö yrityksestänne idea uudesta tuotteesta, joka on vielä tekemistä vailla? Haluatteko lähteä mukaan kehittämään ideasta valmista tuotetta?

 

Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa, Eepeelle alkanut vuosi on 120v juhlavuosi. Sen kunniaksi järjestämme ideakilpailun, jossa haemme uusia kiinnostavia ruokatuotteita Eepeen marketteihin kuluttajien saataville.
– Valtakunnallinen kisa on pyörinyt jo jonkun aikaa ja nyt 120-vuotisjuhlavuotemme kunniaksi päätimme pistää pystyyn oman kilpailun. Ruokamaakunnassa kun ollaan, Etelä-Pohjanmaalta löytyy paljon alkutuotantoa ja hyviä raaka-aineita, joten tällainen tempaus istuu meille hyvin, Eepeen kaupallinen johtaja Jari Palo taustoittaa.

Kilpailuun voivat osallistua kaikki Eepeen alueella tai lähistöllä sijaitsevat pienet ja keskisuuret elintarvikealan yritykset. Kilpailu käynnistyy alkuvuodesta ja kilpailussa menestyvät tuotteet tullaan lanseeraamaan Eepeen marketeissa vuoden 2023 loppuun mennessä.

Palkintona komeilee pääsy Eepeen hyllyille.
– Tarjoamme kilpailun voittajille liikkeemme jakelukanaviksi, Palo kertoo.

Tukea tuotekehitykseen

Eepee tukee kilpailun finaalivaiheeseen valittuja yrityksiä 8000 euron arvoisella tuotekehityslahjakortilla, jonka avulla yritys voi panostaa tuotteensa kehittämiseen ja tuotannollistamiseen kilpailun aikataulussa yhteistyökumppanimme Foodwest Oy:n avustuksella.
– Foodwest voi auttaa yrityksiä esimerkiksi reseptiikassa ja siinä, miten tuotteesta kehitetään kaupan hyllylle asti valmis tuote. Millaiset pakkaukset ja pakkauskoot olisivat järkeviä ja niin edelleen, Palo havainnollistaa.

Apua voi saada myös esimerkiksi tuotannon suunnitteluun, elintarviketurvallisuuteen ja lainsäädäntöön liittyviin asioihin, tuotetietojen laadintaan sekä ravintoaineiden laskentaan.
– Lisäksi voimme toteuttaa kuluttajatutkimuksia esimerkiksi konseptitutkimuksen tai tuotetestauksen muodossa. Tutkimuksilla saadaan arvokasta tietoa konseptin tai tuotteen houkuttelevuudesta, ja tätä tietoa voidaan hyödyntää tuotteen hiomiseksi täysin valmiiksi, Foodwestin asiakkuuspäällikkö Tuomas Kärki sanoo.

Joulumyyntiin tähdätään

Kolmivaiheinen kilpailu aloitetaan huolellisella esikarsinnalla.
– Yrityksille on arvokasta, että kaupan alan ammattilaiset keskittyvät heidän ideaansa ja antavat palautetta, Kärki toteaa.

Esikarsinnassa puntaroidaan, onko tuote saatavissa valmiiksi muutaman kuukauden aikaraamissa.
– Idea voi olla hyvä, mutta kilpailijan kanssa yhdessä arvioiden voikin olla, että todetaan aikataulun olevan liian tiukka. Voittajatuotteet on saatava valmiiksi ja kaupan hyllylle vuoden loppuun mennessä, Kärki sanoo.

Toteutuskelpoiset ideat pääsevät semifinaaliin ja sieltä parhaimmat vielä finaaliin.

 

Kilpailuun ilmoittaudutaan 15.2.–5.3.2023 välisenä aikana. Linkki hakulomakkeeseen ja Lähiruokakisan säännöt löytyvät osoitteesta eepee.fi/lahiruokakisa

 

Kilpailun tuomaristo koostuu Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan ja Foodwestin henkilöistä.

 

Lisätiedot:
Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa, kaupallinen johtaja, Jari Palo, puh. 050 056 7805, s-posti jari.palo@sok.fi
Foodwest, asiakkuuspäällikkö, Tuomas Kärki, puh. 040 175 0259, s-posti tuomas.karki@foodwest.fi