Suomen innostavin työpaikka 2018 suurten organisaatioiden sarjassa on Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa


Suomen innostavimmat työpaikat 2018 palkittu. Eepeeltä palkintoa vastaanottamassa olivat asiakkuuspäällikkö Tuula Rajala ja HR-asiantuntija Viveca Särkelä.

5.2.2019

Tiistaina 5.2.2019 klo 8.00-10.00 Corporate Spirit Oy palkitsi Finlandia-talossa Suomen innostavimmat työpaikat 2018. Parhaisiin tuloksiin päässeet ja palkitut organisaatiot olivat tänä vuonna pienten organisaatioiden sarjassa NEOT Oy (North European Oil Trade Oy), keskisuurten organisaatioiden sarjassa Suomalainen Kirjakauppa Oy ja suurten organisaatioiden sarjassa Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa. Tilaisuudessa palkittiin myös Suurin nousija, joka oli MetroAuto Oy. Suurin nousija on organisaatio, joka on pystynyt parantamaan henkilöstönsä omistautuneisuutta, henkilöstötutkimuksensa tulosten perusteella, kaikkein eniten viime vuoteen verrattuna.

Corporate Spirit julkaisi tilaisuudessa listan kaikista Suomen innostavimmat työpaikat 2018 -tunnustuksen saaneista suomalaisista organisaatioista. Nämä organisaatiot ovat saavuttaneet korkean henkilöstön omistautuneisuuden tason vuoden 2018 aikana toteutetun henkilöstötutkimuksen tulosten perusteella. Näitä organisaatioita erottui reilu 60 niiden satojen suomalaisten organisaatioiden joukosta, joille Corporate Spirit toteuttaa henkilöstötutkimusta. Corporate Spirit myöntää henkilöstötutkimustulosten perusteella organisaatioille luokituksia (C-AAA), joista parhaisiin luokituksiin päässeet saavat Suomen innostavimmat työpaikat -tunnustuksen. Lista on tunnustuksen saaneista on julkaistu Suomen innostavimmat työpaikat -sivustolla: www.innostavimmat.fi/palkitut.

”Suomen innostavimmat työpaikat on ainutlaatuinen tunnustus, joka myönnetään työpaikoille, joissa on omistautunut henkilöstö. He ovat sitoutuneita yrityksen arvoihin sekä valmiita ylimääräisiin ponnistuksiin organisaatiolle tärkeiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Suomen innostavimmissa työpaikoissa henkilöstö on selvästi muita yrityksiä tyytyväisempiä erityisesti siihen, miten organisaatiota johdetaan ja miten hyvä organisaatio on työnantajana”, kertoo Corporate Spiritin toimitusjohtaja Laura Santasalo.

Suomen innostavimmat työpaikat -tunnustuksen myöntää Corporate Spirit, joka on markkinajohtaja henkilöstö- ja asiakaskokemuksen, johtamisen, kulttuurin ja työyhteisötaitojen kehittämisessä Suomessa yli 30 vuoden kokemuksella. Tunnustus perustuu Corporate Spiritin vuonna 2018 sadoissa suomalaisissa organisaatioissa toteuttamiin henkilöstötutkimuksiin, joihin on vastannut reilu 80.000 suomalaista.

Alla palkittujen organisaatioiden fiiliksiä saamastaan merkittävästä tunnustuksesta:

”Olemme usean vuoden ajan tehneet työtä kohti visiomme mukaista tavoitetta, sillä haluamme olla autoalan paras työpaikka vuonna 2020. On mahtavaa saada tunnustus matkan yhä jatkuessa autoalan huipulle hienon ja innostuneen henkilökunnan kanssa. Rekrytoimme koko ajan lisää henkilöstöä, tervetuloa mukaan!”, iloitsee Metroauto Oy:n toimitusjohtaja Jussi Rapala.

”On hienoa saada Innostavimmat-tunnustuksen kaltainen osoitus siitä, että ihmisillämme on hyvä fiilis töissä. NEOT:lle on muodostunut vuosien mittaan vahva kulttuuri, jossa kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa ja päätöksiä tehdään ketterästi. Olemme viime vuosina panostaneet entistä enemmän henkilöstömme kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja tavoitteenamme on, että kaikki neotlaiset pystyvät olemaan parhaita versioita itsestään sekä työssä että vapaa-ajalla. On upeaa saada tunnustusta yhtiön ulkopuolelta, mutta kaikista voimaannuttavin palaute on työpaikalla vallitseva kannustava ja innostunut ilmapiiri”, hehkuttaa NEOT Oy:n toimitusjohtaja Petri Appel.

”Tunnustus on meille vuosi vuodelta merkittävämpi ja kannustaa meitä panostamaan jatkossakin vahvuuksiimme. Työssämme on arvojemme mukaisesti sydän mukana. Motivoituneella, omistautuneella ja ennen kaikkea innostuneella työyhteisöllä on korvaamaton rooli liiketoiminnan tavoitteiden saavuttamisessa.” kertoo Suomalainen Kirjakauppa Oy:n toimitusjohtaja Minna Kokka.

”Meillä Eepeessä innostavaa työpaikkaa rakennetaan työkavereista välittämällä arvostuksen ja kannustamisen kautta. Meille on tärkeää, että henkilöstö viihtyy, joten esimiehet panostavat työntekijöihin ja hyviin työolosuhteisiin. Tällöin työntekijät voivat keskittyä erinomaisen asiakaspalvelukokemuksen tuottamiseen. Olemme todella iloisia saamastamme tunnustuksesta. Saavutus on koko henkilöstömme yhteistyön tulos. Sitoutuneet työntekijät aikaansaavat tyytyväisiä asiakkaita. Tämä luo onnistuneen ja innostuneen fiiliksen koko työyhteisöön”, toteaa Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan toimitusjohtaja Kimmo Simberg.

Eepeen tyytyväisiä työntekijöitä eri toimialoilta

TWITTER
#innostavimmat, #omistautuneisuus, #työelämä #Spirit #CorporateSpirit @Corporate_Spiri

LISÄTIETOJA:
Corporate Spirit Oy
Piia Aalto, markkinointi- ja viestintäjohtaja, piia.aalto@corporatespirit.fi tai puh. 050 3717 517
Laura Santasalo, toimitusjohtaja, laura.santasalo@corporatespirit.fi tai puh. 050 506 5060