SALE KASKINEN – Uudistuva Sale Kaskinen sai virkeän vetäjän


26.11.2021

Kaikki Suomen Salet uudistetaan seuraavien kahden vuoden aikana. Eepeellä ensimmäisenä on vuorossa Sale Kaskinen, jossa aloitti lokakuussa uutena marketpäällikkönä Kaisa Mäkelä.

Sale Kaskisen muutostyöt alkavat ensi vuoden tammikuun puolivälissä, ja valmista pitäisi olla helmikuun lopussa tai maaliskuussa. Eepeen uudisprojekteista ja kalustamisesta vastaava ryhmäpäällikkö Kimmo Mylläri kertoo, että koko myymälän ilme modernisoidaan ja sinne rakennetaan myös asiakasvessa.

Myllärin mukaan Salet ovat näyttäneet samalta viimeiset kaksikymmentä vuotta, eli ilmeen uudistusta todella kaivataan. Päävärinä on edelleen Salen punainen, ja seinät ja kalusteet väritetään harmaalla, mintunvihreällä ja mustalla. Lisälämpöä ilmeeseen tuo puumateriaali.
– SOK:n myymälän suunnitteluryhmä on tehnyt hyvät perussuunnitelmat. Minun tehtävänäni on sovittaa kalusteet ja muut elementit olemassa olevaan tilaan, Mylläri linjaa.

Sale-myymäläkonseptilla on oma paikkansa kauppaverkossa. Pienemmän volyymin kaupoilla on paikkansa niin kaupunkien keskustassa kuin maaseutupaikkakunnilla. Tällä hetkellä Eepeellä on seitsemän Salea, sillä osa entisistä Saleista on muutettu S-marketeiksi.
– Muissa yksiköissä tehdään ensi kevään aikana keveämmät freesaukset. Laajempi kalusteenvaihtourakka on edessä sitten myöhemmin, Mylläri kertoo.

Nuori marketpäällikkö ideoi traktorin ratissa

Sale Kaskisen uusi marketpäällikkö Kaisa Mäkelä aloitti uransa Eepeellä 19-vuotiaana kesätyöntekijänä Kristiinankaupungin S-marketissa. Hyvällä asenteella ja iloisella luonteella varustettu Mäkelä on edennyt kymmenessä vuodessa alle kolmekymppisenä marketpäälliköksi.
– Ovat ottaneet minut hyvin mukaan esimiesten joukkoon. Olen saanut paljon tukea ja kannustusta, hän kiittää.

S-ryhmän esimieskoulutuksen myötä Mäkelä on päässyt näyttämään kykynsä eri toimipaikoissa. Ennen Sale Kaskista hän toimi apulaispäällikkönä S-market Kristiinankaupungissa. Hyvää kokemusta antoi myös kolmen kuukauden työpestien vaihto Närpiön S-marketin apulaispäällikön kanssa.
– Olen tehnyt sijaisuuksia monissa lähialueen Eepeen toimipisteissä. Vaihtelu virkistää ja laajentaa näkemyksiä, ja on myös kiva tutustua uusiin ihmisiin.

Marketpäällikkö odottaa mielenkiinnolla, millaiseksi uusi työ Sale Kaskisessa muodostuu. Vielä ei ole ollut aikaa perehtyä myymälän tulevaan muodonmuutokseen, tärkeintä on ensin tutustua omaan tiimiin ja asiakkaisiin.
– Tämä on pikkuinen kaupunki, jossa kaikki tuntevat toisensa. Olen saanut paljon tervetulotoivotuksia, se lämmittää mieltäni.

Ilopilleriksikin kuvailtua Mäkelää eivät johtamisen haasteet pelota, tasapuolisuudella ja avoimuudella pääsee pitkälle. Ja aina voi kysyä, jos ei jotain tiedä tai osaa.
– Meillä on täällä hyvä työtiimi ja Eepeellä vahvat tukiverkot, jotka kyllä kannattelevat, hän luottaa.

Puheliaan pomon latautumisen paikka on metsä, johon hän painelee kiireisen työpäivän jälkeen. Siellä mieli lepää, ja päässä pyörivät ajatukset rauhoittuvat.
– Minulla on sivubisneksenä traktoriurakointiyritys, jossa teen isäni kanssa lumitöitä ja muita hommia. Siellä traktorin ohjaamossa saan monesti uusia hyviä ideoita myös kaupan töihin, hän paljastaa hymyillen.

 

Teksti: Outi Myllymäki, BSTR
Kuvat: Joni Kuusisto