S-MARKET TEUVA – Teuvan uusi ja isompi S-market valmistuu pala palalta


11.5.2021

Teuvalla on meneillään Eepeelle historiallinen projekti, kun täysin uutta S-marketia rakennetaan vanhan marketin tontille kaupan palvellessa asiakkaita läpi rakennusurakan.

 

Eepeen vuoden 2021 suurin investointi on Teuvan uusi S-market, joka rakentuu vanhan marketin tontille tämän vuoden joulukauppaan. 90-luvulla kantatie 67:n varteen Teuvan keskustasta muuttanut marketti puretaan kokonaisuudessaan uuden tieltä.

Ensimmäistä kertaa Eepeellä uusi myymälä rakennetaan vuoroin vanhaa purkaen ja uutta rakentaen.

– Rakentaminen alkoi viime vuoden lopulla, kun osa vanhaa kiinteistöä purettiin ja myymälä tiivistettiin pienempään neliömäärään. Puretun osan paikalle rakennetaan uutta myymälää, jonka tiloihin muutamme ennen juhannusta. Tämän jälkeen loputkin vanhasta kiinteistöstä puretaan ja uutta myymälää laajennetaan. Myymälä valmistuu kokonaisuudessaan tämän vuoden joulukauppaan, marketpäällikkö Alf Grannas kertoo.

Suuri merkitys koko paikkakunnalle

Uudella S-marketilla on Alfin mukaan valtava merkitys 5 000 asukkaan Teuvalle, jonka keskustaan ei ole rakennettu uutta vuosiin.

– Asiakkaat kyselevät päivittäin, miten rakennustyöt sujuvat ja milloin muutamme uusiin tiloihin. Pienellä paikkakunnalla palveluita arvostetaan ja täysin uusi kauppa on suuri asia koko yhteisölle. Käyn itsekin viikoittain kurkkimassa rakennustyömaan etenemistä.

300 neliötä vanhaa myymälää suurempi uusi S-market on ilmeeltään tyylikkään tummanharmaa, jota värikkäät osasto-opasteet ja tuoretuotteet rikkovat. Myymälätekniikka ja kylmäkalusteet tulevat olemaan energiatehokkaita ja ympäristöystävällisiä. Lisäneliöt tuovat mukanaan entistä laajemman päivittäistavaravalikoiman ja uusia palveluita, kuten paistopisteen, appelsiinimehukoneen ja pikakassat.

– Palvelemme jatkossa paremmin sekä paikkakuntalaisia että kesäisin ohi ajavaa mökkikansaa, joka matkalla saaristoon ja rannikolle pysähtyy meillä ostoksilla, Alf iloitsee.

Uusi työympäristö antaa buustia

S-market Teuvan koko henkilökunta odottaa uutta myymälää innoissaan. Myyjä Niina Pollari odottaa uusien palveluiden mukanaan tuomaa vaihtelua omaan työnkuvaan ja myymälän uutta ilmettä.

– Odotan todella paljon asiakkaiden reaktioita, kun pääsemme muuttamaan ja ihmettelemään uutta kauppaa. Myös uudet henkilökunnan sosiaalitilat ovat tärkeä asia meille työntekijöille.

Niina ja kollega Ville Hakala ovat yhtä mieltä siitä, että ilmeeltään nykyaikainen myymälä on tervetullut päivitys vanhaan markettiin ja sen keltavoittoiseen värimaailman, jonka on jo aika jäädä historiaan.

– Työympäristön muuttuminen ja koheneminen tuo aina uutta buustia tekemiseen. Odotan eniten sitä kokonaisuutta, kun kaikki on uutta lattiasta kattoon ja kaupan yleisilme on raikkaan moderni, Ville miettii.

Lähikaupan valikoimaa ja palvelua arvostetaan

S-market Teuvan kanta-asiakas Elsa Piippo odottaa uutta kauppaa innolla:

– Hienossa kaupassa on mukava asioida. Olen innokas ruoanlaittaja, joten odotan erityisesti myös laajentuvaa valikoimaa. Olen ollut tähänkin asti tyytyväinen, mutta suurempi valikoima esimerkiksi tuoreissa lihatuotteissa on aina tervetullut.

Terttu Hautamäki on niin ikään kaupan kanta-asiakas. Hän odottaa uudelta kaupalta erityisesti paistopistettä, josta saa kauppareissulla uunituoretta leipää mukaan.

– Tämä on ollut tähänkin asti todella hyvä kauppa ja kohta se on vielä parempi. Toivon, että palvelu pysyy yhtä hyvänä jatkossakin ja henkilökunta auttaa eri tuotteiden löytämisessä uusilta paikoilta.

 

 

Teksti: Iida-Maria Lauri, Eepee
Kuvat: Samu Lehtinen, Eepee