Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa jatkaa S-ryhmän Kannustajat-ohjelmalla alueensa urheiluseurojen tukemista sadallatuhannella eurolla. Määräaikaan mennessä haki tälle vuodelle mukaan yhteensä 84 seuraa.
Eepee on Kannustajat-ohjelmassa mukana nyt kolmatta vuotta. Mukaan hakeneiden seurojen määrä on vuosi vuodelta kasvanut hienosti. Samoin on kasvanut asiakasomistajien kiinnostus lähteä Kannustajiksi.
Vuonna 2024 ohjelmassa oli mukana 77 seuraa (66/2023), joiden kannustajiksi rekisteröityi 3729 Eepeen asiakasomistajataloutta (2304/2023). Seurojen saamat tukisummat on julkaistu nettisivuillamme.
Toimitusjohtaja Henrik Karvonen kertoo, että myös tänä vuonna jaetaan ohjelman kautta satatuhatta euroa alueemme lasten ja nuorten hyväksi.
– Haluamme tällä tavoin tukea mahdollisimman monen lapsen ja nuoren harrastuksia. Kannustajat -ohjelma on osoittautunut hyväksi tavaksi tehdä tätä tukemista ja ohjelmaa jatketaankin nyt vuosittain, hän lupaa.
Kannustajat-ohjelmassa on tänä vuonna mukana 84 seuraa eli seitsemän enemmän kuin viime vuonna, mikä kertoo sen kasvavasta suosiosta. Asiakkuusjohtaja Tuula Rajalan mielestä Kannustajat-mallissa on erityisen hienoa se, että asiakasomistajat pääsevät mukaan päättämään tuen kohteista.
– Näinä taloudellisesti tiukkoina aikoina on myös upeaa olla mukana helpottamassa seurojen ja perheiden arkea jakamalla resursseja lasten ja nuorten liikuntaharrastukseen, hän iloitsee.
Bonukset kerryttävät seurojen tukisummia
Asiakasomistajat voivat tukea Kannustajat-seuroja tämän vuoden loppuun saakka. Tuet maksetaan seuroille tammikuussa 2026.
Tukijaksi liitytään S-Käyttäjätilillä tai S-mobiililla valitsemalla oma Kannustajat-seura. Kannustaminen on asiakasomistajalle ilmaista eikä vähennä Bonuksien määrää. Tuki seuran junioritoimintaan määräytyy laskemalla kaikkien seuran kannustajiksi liittyneiden kalenterivuoden aikana kerryttämät Bonukset yhteen.
Kannustajat-mallilla tuetaan lasten ja nuorten liikunta- ja urheilutoimintaa Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan toimialueella. Voit ilmoittautua kannustajaksi, jos olet Eepeen asiakasomistajatalouden pääjäsen. Kaikkien samaan talouteen kuuluvien bonusostot kuitenkin huomioidaan seuran tukisumman laskennassa.
Ilmoittautuminen seuran kannattajaksi tapahtuu näin:
- Kirjaudu S-mobiiliin
- Valitse Kannustajat-välilehdeltä, mitä seuraa kannustat (Löytyy kohdasta; Minä – Omat tiedot)
Lisätietoja:
Tuula Rajala, asiakkuusjohtaja p. 010 764 9222, tuula.rajala@sok.fi