24.1.2025
Osuuskauppa näkyy monella tavalla jäsentensä arjessa ja alueellisen elinvoiman kehittäjänä. Mitä osuuskauppa voisi tehdä paremmin ja mihin sen tulisi keskittyä alueen kehittämisessä? Tähän pääsee osaltaan vaikuttamaan osuuskaupan edustajisto, joka valitaan tulevissa vaaleissa. Äänestäminen vaaleissa onnistuu myös sähköisesti.
– Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa on jäsentensä omistama yritys, jonka päätöksentekoon jäsenet voivat ottaa monella tapaa osaa. Joka neljäs vuosi valittavan edustajiston roolina on toimia äänitorvena osuuskaupan johdon suuntaan ja huolehtia siitä, että osuuskaupan palveluita ja etuja kehitetään omistajien toiveita kuunnellen, talousjohtaja Tuomo Långnabba kertoo.
Edustajisto koostuu osuuskaupan jäsenistä eli asiakasomistajista. Ehdokkaaksi on voinut asettua kuka tahansa jäsen, joka on hyväksytty osuuskaupan jäseneksi vaalivuotta edeltäneen vuoden loppuun mennessä, on maksanut täyden osuusmaksun, on täysivaltainen ja asuu jäsenalueella.
– Tänä vuonna saimme ehdolle yhteensä 138 ehdokasta, joista nykyisiä edustajiston jäseniä on 37 ja uusia edustajistoon pyrkiviä on 101. Laaja innostus ja uusien ehdokkaiden mukaantulo kertovat siitä, että osuuskaupalla nähdään olevan tärkeä rooli koko alueen kehityksessä, talousjohtaja Tuomo Långnabba sanoo.
Jäsenalueittain ehdokkaita vaaleissa on jäsenalueella 1 yhteensä 44, joista valitaan 15 edustajistoon. Jäsenalueella 2 ehdokkaita on yhteensä 64, joista valitaan 21 edustajistoon. Jäsenalueella 3 ehdokkaita on yhteensä 30, joista valitaan 14 edustajistoon.
Jäsenalueeseen 1 kuuluvat Kauhava, Lapua, Vöyri (Petterinmäki), Alajärvi, Alavus, Kuortane, Soini, Vimpeli, Ähtäri. Jäsenalueen 2 muodostavat Ilmajoki ja Seinäjoki. Jäsenaluetta 3 ovat Isojoki, Karijoki, Kauhajoki, Kurikka, Teuva, Närpiö, Kristiinankaupunki, Kaskinen. Äänestäjät pääsevät tutustumaan ehdokkaisiin vaalikoneessa, joka avataan 20.2.2025.
Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan edustajiston vaalien ehdokasasettelu päättyi 22.1.2025. Ehdokkaita on yhteensä 138, kun edellisissä vaaleissa heitä oli 203.
– On hienoa nähdä, miten kiinnostuneita paikalliset jäsenemme ovat vaikuttamisesta. Nyt kannustammekin kaikkia jäseniämme antamaan äänensä ja vaikuttamaan siihen, millainen edustajisto osuuskaupassa vaikuttaa seuraavan neljän vuoden ajan. Jokaisella äänellä on oikeasti merkitystä, ja äänestäminen onnistuu helposti vaikka kotisohvalta käsin sähköisen äänestyksen kautta, asiakkuusjohtaja Tuula Rajala sanoo.
Sähköisen äänestyksen lisäksi äänensä voi antaa myös postitse. Äänioikeus on jokaisella vähintään 15-vuotiaalla osuuskaupan jäsenellä, joka on hyväksytty jäseneksi viimeistään 31.12.2024.
Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan edustajisto valitaan suoralla vaalitavalla, eli ehdokkaan läpipääsyyn vaikuttaa vain ehdokkaan itsensä saama äänimäärä. Suora vaalitapa on nyt ensimmäistä kertaa käytössä Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan edustajiston vaalissa.
Äänestyslipuke ja äänestysohjeet postitetaan jokaiselle äänioikeutetulle jäsenelle viikon 8 aikana. Äänestysohjeisiin ja ehdokkaisiin voi tutustua osuuskaupan vaalisivuilla osuuskauppavaalit.fi/eepee. Saman sivun kautta pääsee myös äänestämään äänestysajan alkaessa.
Lisätietoja:
Asiakkuusjohtaja Tuula Rajala, 010 764 9222, tuula.rajala@sok.fi ja
talousjohtaja Tuomo Långnabba, 010 764 6207, tuomo.langnabba@sok.fi
www.osuuskauppavaalit.fi/eepee
Eepee on merkittävä osa paikallisten arkea. Eepee myötävaikuttaa koko maakuntaan työllistäjänä, investoijana ja kehittäjänä.
10.2.2025 | Tiedotteet
30.1.2025 | Prisma