PRISMA – Nyt laitetaan piha ja puutarha kesäkuntoon


3.5.2021

Prisman Kesäpihalla käy kuhina, sillä piha- ja puutarhatuotteiden sesonki on kuumimmillaan. Kesäpihan sisämyymälän laajennuksen ansiosta kaikki puutarhakalusteista ruohonleikkureihin ja kesäkukkiin löytyvät nyt saman katon alta.

Kukaan ei osannut odottaa, kuinka suuri vaikutus pandemialla olisi piha- ja puutarhatuotteiden kysyntään. Viime kesänä räjähtänyt menekki yllätti myös RautaPrisman myymälän ja Kesäpihan vastaavan Jenni Hyypän totaalisesti, kun yhtäkkiä mullat ja taimet vietiin käsistä.
— Viime vuonna musta multakin loppui kesken, kun tehtaat eivät pysyneet kysynnän perässä. Tänä kesänä ei muuten lopu, sen verran tilasimme multaa varastoon, Jenni nauraa.

Huhtikuun puolessa välissä avanneella Kesäpihalla odotetaan jälleen kiireistä kesää. Useampien tapahtumien peruunnuttua aikaa jää kodin ja pihan laittoon.
— Kotona vietetään paljon aikaa, kun ulkomaillekaan ei pääse, joten siitä halutaan tehdä viihtyisä, Kesäpihan tiiminvetäjä Marika Kallioväli pohtii.
— Nyt uskalletaan ostaa myös hieman erikoisempia ja vaativampia kesäkukkia, sillä niiden hoitamiseen on enemmän aikaa, Jenni jatkaa.

Kaikki pihaan ja puutarhaan saman katon alta

Kesäpihan naapurissa toimineen Hankkijan muutettua toisaalle, vapautui kiinteistöstä suuri myymälätila, joka on nyt Kesäpihan käytössä. Muun muassa kaikki terassikalusteet ja grillit, joita myytiin aiemmin RautaPrismassa, löytyvät nyt Kesäpihan sisämyymälästä.
— Saamme tuotteet aiempaa paremmin esille, sillä täällä niillä on enemmän tilaa kuin Prismassa. Pystyimme myös laajentamaan hieman valikoimaa, Jenni iloitsee.

Prisman Kesäpiha palvelee myös sunnuntaisin 10-18, joten ostoksille pääsee silloin, kun se itselle sopii. Kaikki kesäkukista kalusteryhmiin löytyy saman katon alta.
— Myymälä on nyt toimiva, kun kaikki on samassa paikassa. Aiemmin jouduimme soittelemaan RautaPrismaan ja kyselemään eri tuotteiden saatavuutta, mutta nyt kokonaisuus on selkeämpi myös asiakkaille, Marika iloitsee.

 

Ekoajattelua ja luonnonmateriaaleja

Trendikkät luonnonmateriaalit, kuten boheemi rottinki, tuovat terassille kotoisaa tunnelmaa ja näkyvät vahvasti myös Kesäpihan valikoimassa.

— Rottinkiset istutusruukut ovat kestosuosikkeja, mutta kalusteisiin rottinki on levinnyt parin viime vuoden aikana, Marika kertoo.

Täyspuusta valmistetut Ecofurn-puutarhakalusteet niittävät mainetta ulkomaita myöten, eikä turhaan. Kaikki Ecofurnin tuotteet ja tuotepakkaukset ovat kierrätettäviä, eikä tuotteissa käytetä mitään muoviosia tai muita hankalasti kierrätettäviä materiaaleja.
— Kalusteet ovat lisäksi todella kestäviä ja tuolit erinomaisia istua, Jenni kehuu.

Ekotrendi on nähtävissä myös kompostorien kysynnässä, mikä on kasvanut tasaisesti viime vuosina. Viime kesänä kysyttyjä olivat erityisesti kompostikäymälät.
— Suosituimpia ovat Biolanin ja Kekkilän kompostorit, sillä ne ovat laadukkaita ja kestäviä. Biolanin kompostoreilla on lisäksi pitkä 20 vuoden takuu, Jenni vinkkaa.

Olipa tarkoituksenasi istuttaa muutamat kukkaset kesän kunniaksi tai laittaa koko piha täysin uusiksi, Kesäpihalta löydät kaiken tarvitsemasi unelmiesi pihaan. Henkilökunta antaa mielellään vinkkejä istutukseen ja opastaa oikeiden tuotteiden valinnassa.

 

Teksti: Iida-Maria Lauri, Eepee
Kuvat: Samu Lehtinen, Eepee