7.12.2020
Kotimainen viljelty joulukuusi on varma ja ekologinen valinta koristamaan kotisi joulua.
Oikeanlaisella hoidolla kuusi tuottaa iloa aina loppiaiseen asti.
Kuusi tuo joka vuosi joulumielen lukemattomiin koteihin. Prisma Hyllykallion RautaPrisman myyntipäällikkö Jari Kivimäki kertoo yhä useamman valitsevan kotimaisen kuusen ulkomaisen sijaan. – Kuuset tuodaan meille Etelä-Suomesta joulukuusiviljelmältä. Siellä puita hoidetaan ja ne leikataan oikeaan muotoonsa.
Kotimaisella joulukuusiviljelmällä kuuset kasvavat 10-15 vuotta, eikä niitä käsitellä torjunta-aineilla. Kuuset kaadetaan kasvupaikaltaan vasta juuri ennen kuljetusta myymälöihin.
– Kotimainen kuusi on myös ympäristöystävällinen valinta, sillä niitä ei rahdata kaukaa ulkomailta.
Ennen kuljetusta kuuset pakataan verkkoon, jossa ne on helppo viedä myymälästä kotiin ja asettaa paikalleen.
Joulukuuset saapuvat Hyllykallion RautaPrismaan itsenäisyyspäivän jälkeen ja saatavilla on erimittaisia kuusia eri huonekorkeuksiin. Kuuset ovat noudettavissa RautaPrisman noutohallista, jossa ne on helppo pakata omaan autoon.
– Oma kuusi kannattaa hakea hyvissä ajoin ennen jouluaattoa, ettei vain jää ilman, Jari muistuttaa.
1. Sulatus: Jos kuusi on ostohetkellä jäässä, sulata se hitaasti viileässä tilassa muutaman vuorokauden kuluessa. Jos viileää tilaa ei ole, vie puu pesuhuoneeseen. Pidä tyvi koko ajan vesiämpärissä.
2. Jalkaan asetus: Aseta puu mahdollisimman etäälle lämmönlähteistä. Kun asetat kuusen jal-kaan, lyhennä se huonekorkeuteen sopivaksi tai sahaa tyvestä pois ainakin muutama sentti runkoon nähden vaakasuorasti. Tyven tulee mahtua kuusenjalkaan ohentamattomana.
3. Hoito sisätiloissa: Tyven leikkauspinnan tulee olla vedessä koko ajan. Pidä huolta, ettei veden pinta pääse laskemaan rungon tyveä alemmas.
4. Kuusen poisvienti käytön jälkeen: Leikkaa oksat pois niin, että kuusi mahtuu ovesta ulos, eikä varista neulasia muualle kuin oksien leikkauspaikalle. Halutessasi voit ehkäistä varisemista laittamalla kuusen paperisäkkiin tai muuhun kääreeseen.
Teksti: Iida-Maria Lauri, Eepee
26.9.2024 | Paikallisia uutisia
23.9.2024 | Prisma | Tiedotteet