Tiedote 15.8.2023

Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa, Eepee, on aloittanut Alavudella mittavan uudistuksen kauppakeskukseensa, jossa sijaitsevat S-market ja ABC-liikennekauppa. S-marketin ja ABC:n yhteinen kiinteistö Alavudella on avattu 2011 ja tämä on siihen ensimmäinen isompi uudistushanke. Hankkeella varmistetaan ajanmukaiset kaupan palvelut pitkälle tulevaisuuteen, parannetaan kiinteistön energiatehokkuutta sekä kehitetään toiminnan tehokkuutta.

Uudistustyöt käynnistyivät elokuussa ja valmistuvat joulukuussa 2023. S-market palvelee koko uudistustyön ajan, ABC:llä tulee olemaan noin kolmen viikon toimintakatkos keittiön lattian ja linjastojen uusimisen vuoksi.

 

Energiatehokkuus huipussaan

Uudistuksessa kiinteistön lämmitys toteutetaan maalämpö yhdistettynä lauhdelämmöntalteenottoon kaukolämmön rinnalle. Tämä lisää entisestään kiinteistössä käytettävän uusiutuvan energian käyttöä. Kiinteistön katolta löytyy jo aurinkovoimala, joka tuottaa sähköä S-marketin ja ABC:n tarpeeseen. Hankkeen myötä kiinteistön energiankulutuksen tavoitellaan vähentyvän jopa 500 MWh verran. Energiaa säästetään kaukolämmöstä ja sähköstä. Merkittävimmät säästöt saavutetaan kaupan kylmäjärjestelmän uusimisella, kylmäkalusteiden ovituksella sekä maalämmön ja maaperästä saatavan vapaajäähdytyksen avulla.

 

S-market Alavus

S-market Alavudella tehdään valikoimalisäyksiä useisiin tuoteryhmiin. Kokonaistuotelukumäärä myymälässä tulee olemaan yli 12 000 tuotetta ja painotus laadukkaissa kotimaisissa tuoretuotteissa.

S-market Alavus tulee olemaan energia- ja ympäristötehokas nykyaikainen ruokakauppa, jossa ostamisen helppouteen kiinnitetään paljon huomiota. Hiilidioksidi-kylmälaitos, ovelliset kylmäkalusteet, lämmön talteenotto sekä ledivalaistus ovat esimerkkejä ympäristöystävällisistä ratkaisuista. Myymälän omassa paistopisteessä tulee olemaan tuoreita leipomotuotteita. Laajentuneen juomaosaston valikoimissa tulee olemaan paljon myös kylmiä juomia. S-markettien uuden konseptin mukaisesti kaupan päävärinä tulee olemaan hillitty tummanharmaa ja kalusteratkaisut tyylikkään ajattomat, kertoo kaupallinen johtaja Jari Palo.

 

ABC Alavus

ABC Alavuden kahvila-ravintola laajenee 223-paikkaiseksi upeaksi S-markettiin yhdistyväksi kokonaisuudeksi uudistuksen yhteydessä. Ravintolassa on tarjolla kahvilatuotteiden lisäksi salaatteja sekä lounasta kaksipuoleisesta täysin uudistetusta lounaslinjastosta, à la carte -annoksia, pizzaa sekä Hesburger. Yksiköstä löytyy tämän lisäksi 20-paikkainen kabinetti, 52-paikkainen kesäterassi sekä uudistettu lasten leikkipaikka lapsiperheiden tarpeisiin. Yksikköön on tulossa myös kaksi ABC Minikabinettia, jotka ovat äänieristettyjä kokoustiloja 1–4 henkilölle.

Palveluihin kuuluvat myös mittarikentän laaja polttonestetarjonta (95, 98, Smart Diesel ja E85) tankkausbonuksineen, Veikkauksen palvelut sekä rahapelit. Haluamme tarjota alavutelaisille ja matkustaville asiakkaillemme monipuolisia palveluita sujuvasti yhdellä pysähdyksellä, kertoo toimialajohtaja Juhamatti Aronen.

Uudistuksen yhteydessä ABC Alavudelle rakennetaan myös sähköautojen ABC-latauspiste, josta tulee löytymään myös suurteholataus. ABC-latauspisteet muodostavat valtakunnallisesti ABC-lataus-verkoston, jossa sähkölatauksen käyttöliittymänä toimii ABC-mobiilisovellus. Latauslaitteiston toimittaa kotimainen sähkölatauslaitteiden edelläkävijä Kempower. S-ryhmän tavoitteena on rakentaa vuosien 2021–2024 aikana koko maan kattava sähköautojen latauspisteverkosto. Eepeen alueelle ABC-latauspisteitä rakennetaan tulevina vuosina lisää ja ne pyritään aina yhdistämään kiinteistössä toteutettaviin uudistuksiin.

 

Lisätietoja:
Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa
toimitusjohtaja Henrik Karvonen, p. 040 057 2172, s-posti henrik.karvonen@sok.fi
kaupallinen johtaja Jari Palo, p. 0500 567 805, sähköposti jari.palo@sok.fi
toimialajohtaja Juhamatti Aronen p. 050 388 3506, sähköposti juhamatti.aronen@sok.fi

Tiedote 10.5.2023

 

Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan Prisma, S-marketit ja Salet (pois lukien ABC Liikennemyymälöiden Sale-myymälät) alkavat torjua hedelmä- ja vihannesosastolla syntyvää hävikkiä uusilla hävikkilaatikoilla viikosta 20 alkaen. Eri puolilla Suomea suosioon noussut käytäntö on asiakkaiden suuresti toivoma.

Hävikkilaatikoihin kootaan myymälässä esimerkiksi hieman kolhiintuneita, mutta vielä käyttökelpoisia hedelmiä ja vihanneksia, jotka asiakas voi ostaa edullisesti 0,65 euron kilohintaan. Laatikoiden määrä ja sisältö vaihtelee päivittäin sen mukaan, millaisia hävikkituotteita heviosastolta kulloinkin löytyy.

Toimintatapa on ollut jo aiemmin käytössä 11 alueosuuskaupan alueella, ja kokemukset ovat olleet positiivisia. Laatikot käyvät myymälöissä nopeasti kaupaksi, ja niiden avulla saadaan tehokkaasti vähennettyä hävikkiä.

”Hävikkilaatikon ostaminen on helppo tapa tehdä arjen ekoteko ja samalla lisätä kasvisten osuutta omalla lautasellaan. Asiakkaamme ovat tätä myös kovasti toivoneet. Tuomme hevihävikkilaatikot Prismaan, S-marketeihimme ja Saleihimme (pois lukien ABC Seinäjoen ja ABC Kristiinankaupungin Salet) ja seuraamme, miten ne otetaan vastaan ”, sanoo ryhmäpäällikkö Jussi Järvinen Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupasta.

S-ryhmän tavoitteena on edetä kohti hävikin puolittamista vuoteen 2030 mennessä. Vuonna 2022 hävikki oli vähentynyt 19 % lähtötilanteeseen verrattuna. Poisheittohävikkiä S-ryhmän marketkaupassa syntyi viime vuonna vain 1,44 %.

”Hävikin minimoiminen on meillä jatkuvaa työtä, josta iso osa tapahtuu asiakkailta näkymättömissä, esimerkiksi kiinnittämällä tarkkaan huomiota tuotteiden menekkiin ja tilausmääriin. Hävikkiuhan alle joutuneita tuotteita on punalaputettu myymälöissämme jo yli kymmenen vuoden ajan, ja nyt hävikkilaatikoiden myötä saamme myös heviosaston hävikin entistä paremmin hyötykäyttöön”, Jussi Järvinen kertoo.

 

Lisätietoja:
Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa, ryhmäpäällikkö, Jussi Järvinen, jussi.jarvinen@sok.fi , puh. 010 764 6309

Tiedote 21.11.2022

Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa, Eepee, avaa tulevana torstaina täysin uuden S-marketin Seinäjoen Simunassa.

S-market Simuna tuo ison päivittäistavarakaupan palvelut lähemmäs uuden asuinalueen asukkaita. Simuna on Eepeen kymmenes S-market Seinäjoella.

Täysin uusi S-market palvelee asiakkaita maanantaista lauantaihin kello 7–23 ja sunnuntaisin kello 9–23. Tuotelukumäärä myymälässä on yli 8000 tuotetta ja painotus laadukkaissa kotimaisissa tuoretuotteissa. Neliöitä kiinteistössä on noin 1400 ja niistä myymäläkäytössä noin 870 m2. S-market Simuna työllistää kokonaisuudessaan 10 ammattitaitoista asiakaspalvelijaa marketpäällikkö Aatu Hautamäen johdolla.

– S-market Simuna on energia- ja ympäristötehokas nykyaikainen ruokakauppa, jossa ostamisen helppouteen on kiinnitetty paljon huomiota. Hiilidioksidi-kylmälaitos, ovelliset kylmäkalusteet, lämmön talteenotto ja ledivalaistus ovat esimerkkejä ympäristöystävällisistä ratkaisuista, toteaa kaupallinen johtaja Jari Palo.

Uuden myymälän katolle asennetaan myös aurinkopaneelit.

S-market Simunan pihassa olevalla ABC-polttonesteautomaatilla tankkaaminen onnistuu ympärivuorokautisesti. Automaatin valikoimassa on myös täysin uusiutuva Nero Diesel. Sähköautoille on neljä ABC-asiointilatauspistettä.

Lisäksi uuden kaupan palveluihin kuuluvat Postin ja Matkahuollon pakettiautomaatit.

S-market Simunan väki toivottaa kaikki tervetulleiksi avajaisiin torstaina 24. marraskuuta kello 10 alkaen osoitteessa Bullerintie 2, 60200 Seinäjoki.

 

S-market Simunan urakoitsijat:

Pääurakoitsija: Jaskari Rakennus Oy
Sähköurakoitsija: Pohjois-Suomen Sähkö Oy
IV-urakoitsija; LVI Asennus P Launo
LV-urakoitsija: Are Oy
Automaatio urakoitsija: RAU-Service Oy
Kylmätekniikan urakoitsija: SFT Finntekniikka Oy
Arkkitehtisuunnittelu: Arkkitehtitoimisto Jääskeläinen Oy
Rakennesuunnittelu: Ramboll Finland Oy
Sähkösuunnittelu: Ramboll Finland Oy
LVIA-suunnittelu: KnowTek Oy
ABC mittarikentän urakointi: Asennusliike Lahtinen Oy

 

Lisätietoja:
Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan kaupallinen johtaja, Jari Palo, p.  050 056 7805, sähköposti jari.palo@sok.fi
Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan toimitusjohtaja, Henrik Karvonen, p.  040 057 2172, sähköposti henrik.karvonen@sok.fi

Kauhavan Kortesjärven ainoassa ruokakaupassa on entisajan kyläkaupan tunnelmaa. Ihmiset pysähtyvät juttelemaan eikä kiireestä ole tietoakaan.

 

S-market Kortesjärven marketpäällikkönä kesällä aloittanut Elina Kalliokoski (yläkuvassa oikealla) katselee tyytyväisenä kauppapaikkaansa. Kaikki on kohdallaan, hänellä on huipputiimi ja hiljattain uudistettu myymälä johdettavanaan. Aikaisemmin S-market Pajuluoman apulaispäällikkönä työskennellyt Elina kertoo, että hänet otettiin lämpimästi vastaan Kortesjärvelle.
– Tuntuu siltä, kuin olisin ollut aina täällä töissä. Asiakkaat ovat ihania, ovat tulleet rohkeasti tekemään tuttavuutta.
Hyvänä apuna on toiminut apulaispäällikkö Riitta Ojavainio. Naiset löysivät yhteisen sävelen saman tien, kumpikin tykkää pitää hyllyrivistöt tiptop-kunnossa.
– Aika paljon päätämme asioista yhdessä keskustellen. Tavaroiden pitää olla hyvässä järjestyksessä, mutta muuten tätä kauppaa pyöritetään rennolla fiiliksellä, Elina linjaa.

Riitta kertoo, että uusi pomo on istahtanut työyhteisöön erittäin hyvin.
– Kuten eräs työntekijämme totesi Elinasta: ”Tää me sit pidetään”, hän toteaa hymyillen.

Kassalla palveleva Päivi Erkinheimo (yläkuvassa vasemmalla) on kaupan alan kokenut konkari, jonka ura Eepeellä alkoi jo 1970-luvulla myymäläauton hoitajana. Sen jälkeen hän on työskennellyt myös muualla, mutta palasi muutama vuosi siiten takaisin Eepeelle.
– Olen ollut erittäin tyytyväinen, että sain täältä työpaikan. Myös nämä uudet tilat ovat tosi toimivat ja valoisat, hän iloitsee.
Hänestä kaupan työssä ovat parasta asiakkaat, he tuovat työpäiviin iloa ja elämää. Päivi kiittelee myös työyhteisöä, jossa on avoin ja toisia arvostava ilmapiiri.

 

Sinuntoive on tärkeä uudistaja

S-market Kortesjärven asiakkaat ovat ottaneet aktiiviseen käyttöön netissä olevan Sinuntoive-palvelun. Uusia toiveita marketvalikoimaan tulee useita viikoittain ja asiakkaat myös seuraavat tiiviisti, koska tuotteet ilmestyvät kaupan valikoimaan.
– Toiveita tulee kaikkiin tuoteryhmiin, viime aikoina on tullut aika paljon pyyntöjä gluteenittomista tuotteista, Elina kertoo.
Riitta lisää, että monet toiveet ovat markkinoille tulleita uutuuksia.
– Asiakkaat ovat nähneet mainoksen tai kuulleet jostain uudesta tuotteesta ja haluavat sen saman tien omaan lähikauppaan.

Sinuntoive-palvelun kätevyyttä kehuu myös Annika Rantala. Hän on esittänyt sen kautta useita toiveita ja saanut näin lähikauppaansa mieluisia uusia tuotteita.
– Viimeksi taisin toivoa jotain jogurttia, hän muistelee.

Myös Heikki Kujala on kehittänyt omalta osaltaan S-market Kortesjärven valikoimaa. Hänen toiveensa ovat kohdistuneet kalatuotteisiin ja itämaisiin ruoka-aineisiin.
– Täällä kaupassa on kaikki niin kuin pitääkin ja henkilökunta on mukavaa.

Aulis Palojärven mielestä marketin työntekijät ovat alan ammattilaisia. Uudistunut kauppapaikka on miehen mieleen.
– On hyvä kauppa, täältä löytää kaiken mitä ihminen tarvitsee.

 

Teksti: Outi Myllymäki
Kuvat: Jenna Koivisto

S-market Alajärvi kokee kesän aikana raikastuksen. Isoin myllerrys on käynyt käyttötavaraosastolla, jonka valikoima ja esillepano uudistuvat merkittävästi. Lisäksi marketin seinät saavat raikasta uutta pintaa ja nykyisen S-marketkonseptin mukaisen ilmeen.

 

S-market Alajärven käyttötavaraosasto on Eepeen marketeista suurin, sieltä löytyy kattava valikoima monenlaiseen tarpeeseen. Marketpäällikkö Mika Ainosen mukaan se on vähän kuin minikoon Prisma, sillä heillä on saatavilla hypermarketin luokittelun mukainen pienin valikoima tuotteita.
– Uutena meille tuli nyt Outdoor-osasto, jossa on laadukkaita tuotteita kaikenlaiseen ulkoiluun, hän kertoo.
– Urheilujuomat ja -ravinteet siirtyivät lähemmäksi kassoja, josta ne ovat helposti saatavilla, apulaispäällikkö Marianna Viirumäki lisää.

Kesäkuussa S-marketissa pidettiin hulppeat alet, jotta päästiin eroon poistuvista tuotteista.
– Esimerkiksi tietokonepelit ja CD-levyt kuormittavat turhaan valikoimaa. Aika on ajanut niiden ohi, Mika toteaa.

Mariannan mielestä kaupan uudistaminen virkistää mukavasti työpäiviä.
– Me pääsemme tässä helpolla, kun muutostyöryhmä tekee isoimman työn, hän sanoo.

Muutosta läpi kesän

Eepeen uudistusprojekteista ja kalustamisesta vastaava ryhmäpäällikkö Kimmo Mylläri kertoo, että käyttötavaraosaston uudistus vaatii neljältä hengeltä kuukauden työn. Muutostyöryhmä käy läpi valikoiman ja tekee sinne tarvittavat järjestelyt.
– Tila pysyy ennallaan, mutta tavarat vaihtavat paikkaa ja monessa tuoteryhmässä tulee uusia tuotteita tilalle. Maailma muuttuu ja kaupan valikoima elää sen mukana. Lisäksi uusitaan käyttötavaraosaston kalustusta, hän toteaa.

Muutosryhmän projektivastaavana työskentelevän Iia Snellmanin mukaan S-market Alajärven muutostyöt ovat sujuneet suunnitelmien mukaan.
– Käyttötavaravastaava Päivi Rantalasta on ollut suuri apu käytännön järjestelyissä. Tykkään kovasti tehdä hommia Eepeen eri toimipaikoissa. Työntekijät ja asiakkaat ovat aina niin ystävällisiä, hän kehuu.

Myös muu osa S-marketista freesautuu, kun sen seinät maalataan nykyisen S-marketkonseptin mukaisilla väreillä. Vastaavanlaisia pintojen raikastuksia on aikaisemmin toteutettu S-market Joupissa. Tulevan vuoden aikana on luvassa raikastus pariin muuhunkin Eepeen S-marketiin.

 

 

Teksti: Outi Myllymäki
Kuvat: Samu Lehtinen, Eepee

Vimpelissä kesän tulon aistii siitä, että S-marketin hyllyjen väleissä käydään jälleen innokkaita keskusteluja pesäpallosta. Toinen yhtä varma kesän merkki ovat kesätyöntekijät.

 

Hymyileväinen Minttu Isoranta on jo tuttu kasvo Vimpelin S-marketissa. Nyt jo neljättä kesäpestiään kaupalla aloittanut Minttu sai heti ensimmäisellä työviikollaan parhaan mahdollisen tervetulotoivotuksen.
– Asiakas sanoi minulle kassalla, että toit kesän tullessasi, niin ihana nähdä kesätyöntekijöitä taas, Minttu kertoo.

Minttu ilahtuu itsekin jälleennäkemisistä asiakkaiden kanssa.
– Alun perin jännitin eniten juuri kassalla olemista, nykyisin se on lempipaikkani, sillä siinä saa vaihtaa kuulumisia asiakkaiden kanssa, Minttu sanoo.

Mistä keksit hakeutua juuri kaupan alalle ja S-markettiin?
– Se lähti yhdeksännen luokan TET-jaksosta. Ajattelimme kavereideni kanssa, että kauppa voisi olla kiva paikka, Minttu muistelee.

TET-jakson jälkeen Minttu jatkoi tutussa S-marketissa vielä Tutustu työelämään ja tienaa -ohjelmassa.
– Tykästyin tosi paljon kaupan ilmapiiriin. Olen luonteeltani sosiaalinen ja tykkään olla ihmisten kanssa tekemisissä. Haluan työltä yhteisöllisyyttä, en viihtyisi yksin nurmikkoa leikkaamassa, Minttu toteaa.

Yläasteen jälkeen Minttu jatkoi lukioon. Työt kaupalla ovat jatkuneet joka kesä. Talvisin Minttu on ollut tarvittaessa töihin kutsuttava.
– Se on mahdollistanut mukavasti työn tekemisen opiskelujen ohessa eli olen pystynyt itse poimimaan vapaaksi tulleita vuoroja aina sen mukaan, mitä lukiolta ja koripallonpeluulta olen ehtinyt.

Sopivasti töitä ja harrastuksia

Minttu pelaa koripalloa kahdessa joukkueessa. Alle 19-vuotiaiden tyttöjen valtakunnallisessa ykkösdivisioonassa Äänekosken Huiman riveissä sekä vimpeliläisessä naisten koripalloliigajoukkueessa Vimpelin Vedossa.

Töitä on saanut soviteltua hyvin niin, että pelireissut ovat onnistuneet.
– Suhtautuminen on ollut tosi positiivista. Omien menojen sovittaminen työvuorojen kanssa on hoitunut joustavasti sekä työnantajan että työkavereiden kanssa. Tämä on mahdollistanut koripallon peluun, mutta myös töitäkin on riittänyt, Minttu kiittelee.
– Esimerkiksi viime kesänä meillä oli Huiman joukkueen kanssa Nokialla kauteen valmistava harkkaturnaus. Vapaata piti saada perjantaista sunnuntaihin ja sinnekin pääsin mukaan. Koris on minulle tosi tärkeää, joten arvostan tosi paljon sitä, että vapaat on saatu soviteltua helposti ja
mutkattomasti. Myös perheen lomareissuille olen päässyt aina mukaan.

Työkaverit ovat tärkeitä

Isorannalle on ollut tärkeää myös kaupan kannustava ilmapiiri.
– Sain tosi paljon uskoa itseeni, kun huomasin että muut työntekijät luottivat minuun heti ensimmäisestä kesästä lähtien. Olen myös kokenut ilmapiirin aina tosi kannustavaksi oppimiseen ja kehittymiseen, Minttu kiittelee.

Myöskään epäonnistumisia ei ole tarvinnut pelätä.
– Aina on korostettu, että mitään peruuttamatonta ei tapahdu, kaiken saa korjattua. Ikinä ei tarvitse myöskään olla yksin tekemässä. Aina voi kysyä apua toisilta, Minttu kertoo.

Koripallopelejäkin jännitetään yhdessä työkavereiden kanssa.
– En koe tulevani pelkästään töihin, vaan tapaamaan ihmisiä, työkavereita ja asiakkaita ja vaihtamaan kuulumisia. Kaikki ei pyöri vain työn ympärillä, vaan olemme ystävystyneet ja puhumme paljon myös vapaa-ajanasioista. On kiva, että työkaveritkin ovat kiinnostuneita koripallojutuistani, Minttu kehuu työkavereitaan.

Asiakaspalvelu on palkitsevaa

Kesällä Vimpeliä vilkastuttavat pesäpalloturistit ja mökkiläiset. S-markettilaiset ovat saaneet paljon hyvää palautetta iloisesta asiakaspalvelustaan. Minttukin tapaa aina tervehtiä asiakkaita ja jutustella heidän kanssaan.
– Siitä tulee itsellekin tosi hyvä fiilis, jos onnistuu antamaan jollekin piristystä päivään. Ja yhtä lailla me saamme iloa asiakkailta, Minttu hymyilee.

Kommelluksiakin on sattunut.
– Kerran kuljetin juomalavaa ja siitä kaatui kokislava täynnä puolentoistalitran pulloja. Yksi muovipullo jotenkin rikkoontui, se pyöri lattialla ja suihkutti kokista ympäriinsä. Ei siinä mitään vakavaa sattunut, eikä maailma kaatunut, mutta siivoushommiinhan siinä sitten jouduttiin, Minttu muistelee nauraen.

Vimpelin kokoisessa vajaan 3000 asukkaan kunnassa kauppa on tärkeä kohtaamispaikka.
– Tosi paljon asiakkaat juttelevat kaupalla myös keskenään. Kohtaamisia tapahtuu paljon ja kaupassa jutustellaan tämän tästä. Siitä tulee kiva yhteisöllinen tunnelma, Minttu kertoo.

Kesällä erityisesti pesäpallo on kuuma keskustelunaihe.
– Aina kun on pelipäivä, kuulee spekulointeja siitä, miten pelissä saattaa käydä ja pelin jälkeen sitten niitä jälkipuinteja ja kehuja, Minttu nauraa.
Viime kesänä Eepee oli otteluisäntänä yhdessä Superpesispelissä.
– Se oli hienosti tehty tapahtuma, olimme vippikopissa ja siellä oli ruoat ja kaikki, Minttu muistelee.

Tulevaisuus avoinna

Vaikka Minttu on sosiaalinen, työt aloittaessaan häntä mietitytti etukäteen, onnistuuko ottamaan kaikki asiakkaat huomioon ja tuleeko se luonnostaan.
– Mutta kyllä se tuli ja siihen tottui nopeasti. Työtehtäviä en niinkään osannut jännittää, sillä koko ajan tarjottiin apua ja pyydettiin että kysykää aina, Minttu muistelee.

Tänä kesänä Minttu saa jännittää kauppakorkeakoulujen pääsykoetuloksia. Ensimmäisenä vaihtoehtona opiskelukaupungeista on Tampere. Muuten tulevaisuudensuunnitelmat ovat vielä avoinna.
– Voisin ihan hyvin nähdä itseni eepeeläisenäkin, olen viihtynyt niin hyvin. Mutta täytyy katsoa, mihin elämä kuljettaa, Minttu päättää.

 

Teksti: Liina Hautanen
Kuvat: Jani Kaunisto

Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa on allekirjoittanut vuokrasopimuksen uudesta S-marketista Lehtimäelle.
Hankkeen toteuttaa Ksentos Oy, jonka vuokralaisena Eepee on ollut myös vanhassa kiinteistössä.

Uusi kiinteistö sijoittuu samalle tontille vanhan kanssa siten, että vanha kiinteistö on käytössä kunnes uusi avataan.
Uuden marketin pinta-ala on 760 m2 ja se on Suomen ensimmäinen kokonaan massiivipuurakenteinen marketrakennus.

Vanhaa market-rakennusta ei kannattanut lähteä kustannussyistä remontoimaan, joten päädyttiin kokonaan uuteen. Vanha kiinteistö puretaan kun toiminta on siirtynyt uuteen.

Polttonestemyynnin osalta tilanne on vielä auki, mutta senkin osalta pyritään toimintaa jatkamaan myös rakentamisen ajan.

Hankkeen rakennuslupapaperit jätetään Alajärven kaupungille lähipäivinä.

 

Lisätietoja:
Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa, Jari Palo, kaupallinen johtaja, puh. 050 056 7805
Ksentos Oy, Timo Nyyssölä, toimitusjohtaja, puh. 040 051 0274

Sinuntoive-palvelu on osoittautunut erinomaiseksi kanavaksi, jossa Eepeen asiakkaat voivat kasvattaa S-marketien tuotevalikoimaa mieluisaan suuntaan. Mikähän olisi sinun toiveesi?

 

Ryhmäpäälliköt Ann-Christina Hevonkoski ja Jussi Järvinen ovat tyytyväisiä, miten hienosti Sinuntoive-palvelu on otettu vastaan.
– Tällä hetkellä toiveita tulee Eepeen S-marketteihin noin 1 200 kappaletta kuukaudessa, joka tarkoittaa noin neljääkymmentä toivetta päivässä, Hevonkoski kertoo.

Alueellisia eroja ei toiveiden määrässä ole. Isommissa marketeissa on jo lähtökohtaisesti laaja valikoima, siksi toiveet kohdistuvat enemmän pienempiin myymälöihin.
– Pienemmässä yksikössä tilaa on vähemmän eli ”seinät tulevat vastaan”. Tästä syystä näissä yksiköissä valikoiman osuvuus ja asiakkaiden toiveet ovat erittäin tärkeässä roolissa. Toiveena on myös, että tuotteet pääsevät mahdollisimman monen asiakkaan ostoskoreihin ja saavat näin vakiopaikan hyllyssä, Hevonkoski jatkaa.

Valtaosa esitetyistä toiveista toteutuu

Eepeelle esitetyistä toiveista pääsee suurin osa valikoimiin. Toiveet kohdistuvat tasaisesti eri tuoteryhmiin, ja niitä esitetään sekä lähituotteista että valtakunnallisista tuotteista.

Miksi sitten jotkut toiveet eivät päädy kaupan hyllyille?
– Tuotetta ei enää valmisteta lainkaan tai sille on jo valikoimissa selkeä rinnakkaistuote. Syy voi olla myös se, että hyllyyn ei mahdu enää enempää tuotteita. Tai että emme näe sille olevan riittävästi kysyntää.
– Yleensä Sinuntoiveet nostetaan koemielessä valikoimiin muutamaksi kuukaudeksi. Mikäli se myy hyvin ja on selkeästi suosittu useammassa yksikössä, pääsee tuote jokaiseen markettiin seuraavalla kerralla, kun käymme valikoimia läpi isommalla mittakaavalla, Hevonkoski toteaa.

Keltainen hintakauluri erottaa toivetuotteet

Järvinen kertoo, että toteutuneet asiakastoiveet tunnistaa helposti keltaisesta Sinuntoive-hintakaulurista, joka reunustaa toteutuneen toiveen hintalappua.
— Hintakaulurit tekevät toteutuneista toiveista konkreettisia ja nostavat tuotteet esiin, jolloin uutuudet löytyvät hyllystä helposti.

Sinuntoive-palvelua on markkinoitu valtakunnallisesti ja myös henkilökuntamme on opastanut palvelun käytössä. Toiveen voi esittää myös ilman teknisiä laitteita suoraan marketin työntekijälle, ja hän kirjaa sen Sinuntoive-palveluun. Kassoilta löytyy myös paperinen Sinuntoive-lappu, jonka voi täyttää ja jättää myyjälle. Jos asiakas antaa palveluun yhteystietonsa, hän saa päivityksiä toiveen käsittelyn etenemisestä ja tiedon siitä, toteutuuko hänen toiveensa.

 

Esitä Sinuntoive omalle S-marketillesi osoitteessa SINUNTOIVE.FI

Paikalliset tuotteet ovat tärkeässä roolissa Eepeen valikoimissa ja on ollut hienoa, että niiden määrä kasvaa aktiivisesti.

Esimerkiksi lapualaisen Mallaskuun Panimon oluet ovat nousseet suosituiksi Eepeen yksiköissä, kun niiden tarjontaa on laajennettu aiempaa useampiin marketeihin. S-market Lapuan marketpäällikkö Marika Lintula kertoo, että oman paikkakunnan pienpanimon valikoimasta löytyy oluita moneen makuun. Heillä on jo myynnissä yli kymmenen Mallaskuun Panimon olutmakua.

Lapualaiset oluet ovat aitoja maakunnan makuja, sillä yritys suosii tuotannossa paikallisia toimittajia.
– Olen huomannut, että erikoisoluita ostetaan usein maisteltavaksi yhtä pulloa eri makuja. Oluista on tullut vähän kuin viinejä, joiden makuvivahteisiin halutaan tutustua. Oma suosikkini on hunajaolut, siinä on pehmeyttä ja lupaus kesästä, Lintula kertoo.

S-market Isojoen marketpäällikkö Tuula Kiviniemi vinkkaa, että kannattaa maistaa Rantakallion Juustolan tuotteita. Paikkakunnan juustolan herkkuja löytyy Isojoen S-marketin valikoimista perinteinen leipäjuusto ja mausteinen yrttijuusto.
– Suosikkini on Rantakallion Juustolan leipäjuusto, tapaan lämmittää sitä vähän mikrossa ja pistää päälle ripauksen suolaa. Yrttijuusto sopii nautittavaksi sellaisenaan.

Kiviniemen mukaan asiakkaat arvostavat sitä, että kaupassa on tarjolla lähellä tuotettua ruokaa. Yhteistyö Rantakallion Juustolan kanssa on toiminut erinomaisesti.

Paikallisuus myy myös kananmunissa

S-kaupparyhmä luopuu virikehäkkikanojen munista vaiheittain vuoden 2026 loppuun mennessä. Ruokakaupoissa muutos näkyy jo vuoden 2023 lopussa, jolloin myynnistä poistuu Kotimaista-virikehäkkimunat.

S-market Kauhajoen marketpäällikkö Tero Piirto kertoo, että heillä asiakkaat suosivat paikallisen Mäkisen maatilan kananmunia.
Kauhajoen Harjankylässä sijaitsevassa lattiakanalassa kanat saavat liikkua vapaasti.

Mäkisen maatilan kananmunat myyvät Kauhajoen S-marketissa niin hyvin, että välillä munalaatikko on hetken tyhjillään. Paikallinen munatuottaja tuo kananmunat suoraan tilalta S-marketiin, näin tarjolla on todella tuoretta lähiruokaa.
– Kauhajokiset ostavat mielellään lähiruokaa, olen sen huomannut muistakin tuotteista. Tämä on hieno juttu, Piirto kehuu.

 

Teksti: Outi Myllymäki, BSTR

Ruoan verkkokauppa on kevään aikana laajentunut koko Eepeen toimialueelle. S-kaupat.fi:n noutopisteet tarjoavat sinulle helpon tavan tehdä ostokset kotoa ja vain noutaa ne omasta kaupastasi.

Eepeen kaupallinen johtaja Jari Palo kertoo, että ruoan verkkokaupan mittava laajenemisoperaatio on ajoitettu niin, että koko maakunta olisi verkotettu pääsiäiskauppaan.
– Erityisesti lapsiperheet ovat saaneet verkkokaupasta helpotusta kiireiseen arkeensa. Tyypillisesti kerralla on tehty isot ostokset, ja nyt odotammekin, jatkuuko sama trendi myös maakunnissa, Palo sanoo.

Perehdyttämistä hoitanut Hyllykallion Prisman Kauppakassin tiiminvetäjä Tarja Pinolehto kertoo, että henkilöstö on ollut tosi innostunutta uudesta palvelusta. Moni on todennut, että ruoan keräily on kiva piristys työpäivään.
– Myös asiakkailta on tullut S-marketien someen kommentteja ja tykkäyksiä: ”Tämä on huippua, mahtavaa, tätä on odotettu ja hienoa, että palvelu tulee omaan S-marketiin”.

Joulun alla avattiin maakunnan ensimmäiset S-kaupat.fi:n noutopisteet Alajärven, Alavuden sekä Kauhajoen S-marketeihin. Helmikuun alussa ruoan verkkokauppa aloitti toimintansa yhteensä 11 toimipaikassa: Jalasjärvellä, Ilmajoella, Ähtärissä, Alahärmässä, Lapualla, Kauhavalla, Ylistarossa, Kristiinankaupungissa, Kurikassa, Närpiössä ja Teuvalla. Viimeinen aalto oli maaliskuussa, silloin palveluun tuli mukaan 4–5 toimipistettä viikoittain. Ensimmäisessä ryhmässä ovat Isojoki, Jurva, Kaskinen, Karijoki ja Lapväärtti, sitten Ylihärmä, Kuortane, Kortesjärvi, Peräseinäjoki ja Koskenkorva, ja viimeisenä olivat vuorossa Lehtimäki, Töysä, Soini ja Vimpeli.

Perehdytystä aidoissa tilanteissa

– Uuden palvelun valmennukset on toteutettu ryhmissä Hyllykallion Prismassa ja niissä S-marketeissa, joissa on jo toiminta käynnissä. Perehdytys on hoidettu aidoissa tilanteissa ja koulutukseen osallistuneet ovat oikeasti päässeet itse keräilemään aitoja verkkokaupan tilauksia. Kohta kaksi vuotta Prisma Hyllykallion Kauppakassia vetäneen Pinolehdon vastuulla on ollut noin kolmenkymmenen Eepeen S-marketin ja Salen market- ja apulaispäälliköiden perehdyttäminen. He puolestaan perehdyttävät oman tiiminsä ja jakavat näin osaamistaan eteenpäin.

Tehtävä on ollut myös mielenkiintoinen kokemus tutustua eri puolilla toimialuetta työskenteleviin eepeeläisiin. Pinolehdolle on tullut aika hyvä kuva siitä, millaista porukkaa S-marketeissa ja Saleissa on töissä.
– Eepeellä on töissä todella ihanaa ja innostunutta väkeä. Heillä on hyvin hallussa myymälätoiminnot, sen päälle on helppo oppia ruoan verkkokauppaan liittyvät jutut, hän vakuuttaa.

S-kaupat.fi >>

 

Teksti: Outi Myllymäki, BSTR
Kuvat: Samu Lehtinen, Eepee