Teuvalainen Jussi Harju arvostaa ABC-latausta, hänen kokemuksensa mukaan S-ryhmä tarjoaa kaikkein toimivimman latauksen. Keskittäminen kannattaa, uusimman täyssähköauton hän osti Eepee Autotalosta.

Jussi Harju on sähköautolla kilometrejä taittaessaan oppinut lataamisen ennakoinnin tärkeyden. Teuvalla Äystön kylässä asuva monialayrittäjä nauttii siitä, että voi aina lähteä kotoa täydellä akulla. Lisäksi hän arvostaa matkan päällä ABC-latausta, joka ei ole koskaan jättänyt pulaan.
– ABC-lataus on latausasemista kaikkein toimintavarmin, sen olen huomannut. Ei ole koskaan ollut mitään ongelmia. Ja verkosto on kasvanut vauhdilla, sekin on hyvä juttu.

Harju osti joulukuussa 2023 Eepee Autotalosta Hyunday Ioniq 5 -täyssähköauton. Hän on tyytyväinen automyyjä Essi Baillien kanssa käymiin neuvotteluihin. Palvelu pelasi erinomaisesti.
– Sanoin Essille, että en ala jonottamaan autoa kuukausitolkulla. Nopeasti löytyi mieluinen auto Eepee Autotalosta.

Nelivetoinen auto on osoittautunut erinomaiseksi valinnaksi. Se on niin tilava, että autolla luonnistuvat hyvin perheen automatkat myös pohjoiseen.
Harju on erittäin tyytyväinen oman täyssähköautonsa lataustehoon. Hän on huomannut, että se on monia muita automerkkejä tehokkaampi.
– Monesti käy niin, että kun menen lataamaan autoa ja jatkan matkaa, niin siellä ennen minua olleet autoilijat jatkavat omia latauksiaan.

Sähköautosta en luovu

Monialayrittäjä valitsi täyssähköautot taloudellisista syistä eikä aio enää palata muihin käyttövoimiin. Dieselveroihin ja kalliisiin ajokilometreihin kyllästynyt mies osti yritykselleen kaksi vuotta sitten täyssähköautona Citroen e-jumpy -pakettiauton.
– Yrityksemme myy ja huoltaa myyntiautomaatteja. Pakettiauto on kätevä parinsadan kilometrin ajomatkoilla, mutta pitemmillä huoltomatkoilla auton range jäi lyhyeksi. Päätin, että tarvitsemme toisen isommalla akulla varustetun täyssähköauton, hän kertoo.
Pitempien huoltomatkojen ajoon riittää tavallinen henkilöauto, sillä työkalut mahtuvat hyvin yhteen laukkuun. Harjulle sähköauto tuo mukavuutta ja toimintavarmuutta myös työhön lämpölaitoksen päivystäjänä.
– Kun oli 34 asteen tulipalopakkaset, ei yhtään hirvittänyt lähteä päivystyskeikalle, sillä sähköauton akku pysyi lämpimänä lämmitystekniikan avulla. Kännykän apista sain hoidettua myös ohjaamon lämpimäksi, kun oli lähdön aika, hän toteaa.

ABC-mobiili on kätevä maksamiseen

Harju kertoo, että hän ajaa sähköautoillaan noin 90 000 kilometriä vuodessa. Tuossa määrässä matalat ajokustannukset tulevat todella eduksi.
– Viimeksi ajoimme Oulusta kotiin Teuvalle yhdellä latauksella, joka maksoi 20 euroa. ABC-mobiili on kätevä latauksen maksamiseen.

Hän kehuu sähköauton navigaattoria, joka kertoo kattavasti matkan varrella tulevat latauspaikat. Ajomukavuutta tuo myös se, että Hyunday Ioniqissa voi valita, käyttääkö etuvetoa, takavetoa tai nelivetoa.
Mielenkiintoinen ja tärkeä ominaisuus on sähkön ulosotto. Turve- ja lämmöntuotannon parissa työskentelevä yrittäjä voi metsän keskellä ladata työkoneet toimintavalmiuteen oman auton akulla.
– Ulosottoon voi kytkeä vaikka sähkögrillin ja paistaa auton vierellä makkaroita. Kaverilla on sähköauto ja matkailuvaunu, hän ottaa vaunuun käyttösähkön auton akusta. Todella kätevää, voi yöpyä ihan missä vaan, Harju kertoo hymyillen.

 


Täyssähköautoilussa huomioitavaa:

• ajokilometrit ratkaisevat akun koon
• tasainen voimantuotto tuo ajomukavuutta
• helppohoitoisia vähemmän liikkuvia osia
• edullisemmat käyttökustannukset
• kestävämpi ja tulevaisuuteen suuntautuva vaihtoehto
• ympäristöystävällisempi valinta
• pienet päästöt ja mahdollisuus valita myös uusiutuvaa energiaa
• ei autoveroa ja matala käyttövoimavero
• toimintamatkat ovat pidentyneet
• pikalatausverkosto kasvaa jatkuvasti
• sähköauton moottori ei tuota melua

 

 

Teksti: Outi Myllymäki

Eepee Autotalo uudisti tilojaan niin, että kaikki autoiluun tarvittavat palvelut löytyvät saman katon alta.

Palveluilla on kova kysyntä. Ja tuohon kysyntään Eepee Autotalolla on nyt uusittujen tilojen puitteissa tarjota vaihtoehtoja entistä laajemmin.
– Kaikki tarvittavat palvelut, katsastus, huolto, varaosat, fiksaukset ja pesut automyynnin lisäksi ovat nyt kokonaisuudessaan tarjolla saman katon alta, toimialajohtaja Juhamatti Aronen vakuuttaa.

Kiinteistöuudistuksen lisäksi Eepee Autotalon pihalta löytyy 28 sähköauton ABC-latauspistettä.
– Se on paikkakunnan laajin, Aronen toteaa.
Hän sanoo asiakkaiden löytäneen palvelun hyvin.
– Tulet sitten Eepee Autotalolle tai Prismaan asioimaan, on auto helppo jättää ABC-latauksen pisteelle latautumaan.

Öljyisistä työhanskoista valkoisiin hansikkaisiin

Laajalla kiinteistöuudistuksella varmistettiin myös käyttövoimauudistuksen vaatimat muutokset.
– Sähköautojen huolto on oma maailmansa. Vaatimuksia huollon suhteen asettavat niin autojen valmistajat kuin lainsäädäntökin, autokaupan johtaja Ari Harju sanoo.

Käyttövoimauudistuksessa Eepee Autotalo oli hereillä hyvissä ajoin, ja henkilökuntaa on koulutettu jo vuosia. Osaaminen on Harjun mukaan ajan tasalla.
– Ja nyt myös puitteet ovat kunnossa, Harju iloitsee.

Auton huoltajien öljyiset käsineet ovat Arosen mukaan jo osin vaihtuneet valkoisiin hansikkaisiin, jotka eivät ole öljyä nähneetkään.Harju sanoo joka neljännen huoltoon tulevan auton olevan nykyään joko hybridi tai sähköauto.
– Me emme ole merkkisidonnaisia. Meille voi tuoda huoltoon minkä sähköauton tahansa.

Koska Eepee Autotalon huolto kattaa kaikilla käyttövoimilla liikkuvat autot, on henkilökunnan määrä huollon puolella jonkin verran lisääntynyt.
– Me pystymme vastaamaan huollosta kaikilta osin. Meillä on kattava palveluvalikoima. Harju sanoo.
Hän muistuttaa hyvän huollon varmistavan autolle myös hyvän jälleenmyyntiarvon.
– Varsinkin uudessa tekniikassa se on erityisen tärkeää.

Auton hankinnassa lähdetään liikkeelle tarpeesta

Auton hankinnassa ja erityisesti sen käyttövoimaa valittaessa on lähdettävä liikkeelle tarpeesta.
– Esimerkiksi itselläni on hybridi, sillä mittariin kertyy kilometrejä myös pitkiltä matkoilta, Aronen toteaa.
Harju taas ajaa sähköautolla. Kymmenen kilometrin työmatkalle se on hyvin tarkoituksenmukainen.
– Tärkeimmät ja ensimmäiset kysymykset autokaupassa ovat tällä hetkellä millä käyttövoimalla tulisi liikkua ja mitä se maksaa, Aronen toteaa.
Myös ympäristökysymykset ovat nousseet entistä voimakkaammin autokaupassa esille.

Sopivin ajankohta autokaupoille on miesten mielestä paremmin ennemmin kuin myöhemmin.
– Harvemmin voittajia löytyy, jos autokauppaa lykätään, Aronen uskoo.
Hän toivoo ripeää reagointia myös meneillään olevan komponenttipulan takia.
– Me osaamme vastaavasti reagoida, kun saamme signaaleja asiakkaan aikeista.

Kaikkia niitä, jotka pohtivat autokaupan epäselviä asioita, miehet kannustavat tulemaan ammattilaisten juttusille.
– Me löydämme kyllä ratkaisun, kun meillä on tiedossa asiakkaan tarpeet, miehet vakuuttavat.
Positiivisia rahoitusvaihtoehtojakin on nyt tarjolla.

Lisäksi Eepee Autotalo tuo asiakasomistajille maksettavan Bonuksen nyt myös autokauppaan. Bonusta on mahdollista kerryttää niin katsastuksesta, huollosta, varaosista, rengashotellista kuin auton ostamisestakin.
– Haluamme kirkastaa ajatusta siitä, että olemme osuuskaupan autokauppana palvelemassa erityisesti asiakasomistajiamme, Harju linjaa.

 

Eepeeautotalo.fi >>

 

Teksti: Hannele Norja
Kuvat: Jenna Koivisto, Samu Lehtinen

Tiedote 7.2.2023

Ess Autotalon uusi nimi, Eepee Autotalo, viimeistelee uudistuneen autokaupan kokonaisvaltaisen muutoksen ja vahvistaa Eepee Autotalon yhteyttä Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppaan. Parinkymmentä vuotta toimineen autokaupan uudistuksen taustalla on toimialan perusteellinen kehitystyö. Kattavan toimitilauudistuksen lisäksi Eepee Autotalon henkilöstöresurssit sekä liiketoiminnalliset kasvutavoitteet on nyt päivitetty vastaamaan kehittyvän autokaupan tarpeita.

Ystävänpäivänä 14. helmikuuta avajaisiaan viettävän Eepee Autotalon palvelukattaus on maakunnan laajin:

– Luotettavaa autokauppaa täydentävät esimerkiksi käyttövoimasta riippumaton monimerkkihuolto, katsastus, rengashotelli, pesukatu ja peräti 28 sähköauton latauspistettä, kertoo Eepee Autotalon johtaja Ari Harju.

Eepee Autotalo tuo asiakasomistajille maksettavan Bonuksen nyt myös autokauppaan. Bonusta on mahdollista kerryttää niin katsastuksesta, huollosta, varaosista, rengashotellista kuin auton ostamisestakin.

– Haluamme kirkastaa ajatusta siitä, että olemme osuuskaupan autokauppana palvelemassa erityisesti asiakasomistajiamme, linjaa Harju.

Edelläkävijä sähkö- ja hybridiautojen huoltamisessa

Kasvua hakeva Eepee Autotalo satsaa laajaan palvelutarjontaan. Kirkkaimpana kärkenä on käyttövoimasta riippumaton monimerkkihuolto, jossa pystytään palvelemaan kaikki autoilijat auton käyttövoimasta ja merkistä riippumatta. Kattavan toimitilauudistuksen myötä Eepee Autotalo on tuplannut monimerkkihuoltonsa resurssit, joten huollon asiakkaita palvellaan ammattitaitoisesti ja nopeasti.

– Olemme edelläkävijä sähkö- ja hybridiautojen huoltamisessa ja korjaamisessa tällä alueella, Harju toteaa ja kertoo jo viidenneksen huollettavista autoista toimivan uusilla käyttövoimilla.

Käyttövoimauudistukseen on varauduttu Eepee Autotalossa huolella. Sähköautojen huoltoon asettavat vaatimuksensa niin autojen valmistajat kuin lainsäädäntökin, ja tätä silmällä pitäen Eepee Autotalon henkilöstö on kouluttautunut jo vuosien ajan.

 

Uudistuksia asiakkaita ajatellen

Eepee Autotalon toimitilauudistuksessa huomioitiin myös energiatehokkuus, kun koko kiinteistössä siirryttiin maalämpöön. Henkilöstön työskentelyolosuhteiden kohentamisen lisäksi uudistukset ulottuivat myös pihamaalle, jossa on nyt asiointia helpottamassa selkeät opasteet sekä Seinäjoen laajin tarjonta sähköauton latauspisteitä.

– Laajentuneet toimitilat mahdollistivat huollon ja katsastuksen parkkipaikan eriyttämisen muulta asiakaskunnalta. Autotaloon on nyt helppo tulla ja oman auton paikantaminen katsastuksen tai huollon jälkeen on vaivatonta, Harju kertoo.

Nimenmuutos ei pyyhi pois parinkymmenen vuoden kokemusta autokaupasta, ja uudistuneessa Eepee Autotalossa nojataankin automyynnin ja huollon vankkaan osaamiseen sekä laadukkaaksi mitattuun asiakaspalveluun.

– Autoala vaatii jatkuvaa kehittymistä, pysähtyä ei voi. Uusia toimintatapoja haetaan henkilöstön koulutuksen lisäksi jatkossa ainakin aukioloaikoja tarkastellen, toteaa Harju.

 

Lisätietoja:

Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa, Autokaupan toimialajohtaja, Juhamatti Aronen, p. 050 388 3506, juhamatti.aronen@sok.fi
Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa, Eepee Autotalo, johtaja Harju Ari p. 010 76 49044, ari.harju@sok.fi

Puolivuosittain eteen tulevaan rengasrumbaan saa helpotusta ryhtymällä Ess Autotalon rengashotellin asiakkaaksi. Renkaanvaihdon ja säilytyksen sisältävästä palvelusta tulee tietysti myös Bonusta.

Ess Autotalon mittava uudistusurakka poiki palveluvalikoimaan myös suuren rengashotellin. Entiseen Hankkijan suojavarastoon rakennettiin syksyn aikana rengashotelli, johon mahtuu kausisäilytykseen kaiken kaikkiaan 650 rengassarjaa.
– Aikaisemmin pystyimme ottamaan säilytykseen vain noin viidenkymmenen asiakkaan renkaat. Nyt voimme tarjota tätä palvelua kaikille halukkaille edulliseen asiakasomistajahintaan, jälkimarkkinointipäällikkö Ari Harju iloitsee.

Uuteen rengashotelliin on rakennettu nykyaikainen viisikerroksinen säilytysjärjestelmä. Työtä helpottaa rengasnostin, joka nostaa rengassarjan yhdellä kertaa säilytykseen.
Lisäapuna on sovellus, jonne työntekijät voivat tallentaa asiakkaiden rengastiedot omalta kännykältään. Käyttäjäystävällisessä sovelluksessa säästyy myös työaikaa, kun ei tarvitse joka kerta mennä toimiston tietokoneelle tallentamaan asiakastietoja.
Harju kertoo, että rengassarjojen varastoinnissa hyödynnetään hyllyjen tila mahdollisimman tehokkaasti. Tietokoneohjelma osaa automaattisesti sijoittaa eri rengaskoot niille varatuille hyllyille.

Kuntotarkastus kertoo renkaan jarrutusmatkan

Ess Autotalossa tehdään renkaanvaihdon yhteydessä aina myös renkaiden kuntotarkastus, silmämääräisen tarkastuksen lisäksi mitataan jokaisen renkaan kulutuspinta.
– Kunkin renkaan tiedot tallennetaan rengashotellin tietoihin. Asiakas saa täsmällisen tiedon, mikä on renkaan kunto ja millainen on jarrutusmatkan pituus verrattuna uuden renkaan jarrutusmatkaan, Harju havainnollistaa.

Rengashotellin palvelu perustuu kesä- ja talvikausiin eli asiakas voi aina renkaanvaihdon yhteydessä päättää, haluaako jättää renkaat Ess Autotaloon säilytettäväksi. Asiakasomistajille 55 euroa maksava rengashotellipalvelu sisältää renkaiden kausivaihdon, kuntoarvion, puhdistuksen ja säilytyksen.
– Voimme myös lähettää asiakkaille sovelluksen kautta sähköpostia ja muistuttaa hyvissä ajoin ennen seuraavaa renkaanvaihtoa, missä kunnossa rengashotellissa olevat renkaat ovat. Näin asiakkaalle jää aikaa miettiä, tarvitseeko mahdollisesti ostaa uudet renkaat, Harju kertoo.

Ess Autotalon rengashotellin palvelu säästää autonomistajan aikaa ja vaivaa, sillä renkaiden nostelu auton tavaratilasta varastoon on raskasta puuhaa. Moni autoileva Eepeen asiakas onkin valinnut helpon tavan jättää renkaat vaihdon yhteydessä rengashotelliin.
Kausimaksu on muille kuin asiakasomistajille 59 euroa. S-Etukortilla maksava saa 55 euron hinnasta Bonusta ja maksutapaetua.

 

Teksti: Outi Myllymäki
Kuva: Jenna Koivisto

Ess Katsastus on noussut suosituksi eteläpohjalaisten katsastuspaikaksi, sillä sieltä saa huollon ja korjaukset viereiseltä tiskiltä − ja lakisääteisestä palvelusta Bonusta.

 

Kauhajokelaiset Mirja Antila ja Jari Koskimäki tapaavat katsastaa Volvonsa Ess Autotalossa. Tähän saakka katsastusaika on järjestynyt vain tulemalla paikan päälle, mutta asiakasmäärän lisäännyttyä oli nyt syytä varata erikseen katsastusaika.

Pariskunta seisoskeli seuraamassa katsastusta luottavaisin mielin. Jari kehuskeli, että auto on mennyt joka vuosi läpi ilman moitteita.
– Tämä on huippuyksilö, ei minun ole tarvinnut sitä mitenkään huoltaa ennen katsastusta. Kaikki on varmasti kunnossa, hän uskoo.
Mirja nyökyttelee vieressä ja katselee, kuinka katsastaja Juhani Lauttamus ravistelee kokenein ottein parin metrin korkeuteen nostettua autoa.
– Tarkistan auton pohjan ja nivelten kunnon, tämä näyttää hyvältä, hän selvittää.

Katsastaja pyytää vielä Jaria auton alle tutkailemaan takarengasta. Siellä on jotain, joka kaipaa tulevaisuudessa silmälläpitoa ja myöhemmin mahdollisesti huoltotoimia. Volvo läpäisi katsastuksen puhtain paperein ja pariskunta voi hyvillä mielin jatkaa matkaa.
– Täällä on ollut aina hyvä palvelu ja sitten saa vielä niitä Bonuksia, Mirja muistuttaa.

Jälkimarkkinoinnin tärkeä tukitoiminto

Jälkimarkkinointipäällikkö Ari Harju kertoo, että Ess Autotalon uudistuksessa katsastus siirtyi huoltohalliin, johon voi kätevästi ajaa sisään talon päädystä. Katsastus on tärkeä osa jälkimarkkinointia, se täydentää mukavasti palveluvalikoimaa.
– Asiakasmäärä on kasvanut, kun ihmisten tietoisuus katsastusmahdollisuudesta on levinnyt. Vuosi sitten meillä katsastettiin noin parikymmentä ajoneuvoa päivässä, nyt luku on jo liki kolmekymmentä.

Huoltamalla auton ennen katsastusta voi varmistaa parhaiten, ettei tule hylkäystä. Määräaikaishuollossa tehdään katsastusta varten tarvittavat tarkistukset, joten moni ajoittaa auton katsastuksen myös siihen yhteyteen.
– Nykyään on mahdollista katsastaa auto mihin aikaan vuodesta tahansa. Se tuo ruuhkia esimerkiksi loma-aikoihin. Onneksi meillä on kahden täysipäiväisesti työskentelevän katsastusmiehen lisäksi kaksi muuta työntekijää, joilla on katsastusoikeus, Ari kertoo.

Täytä myös pissapoika

Suurin osa autoista läpäisee katsastuksen, hylkyprosentti on noin 26. Tyypillisiä syitä hylkäykseen ovat viat ohjauslaitteissa, nivelissä tai jarruissa.
– Moni auto välttyisi hylkäämiseltä, jos omistaja olisi hoksannut tarkistaa valot, renkaat ja pissapojan toiminnan ennen katsastukseen tuloa. Pikkuvioista annamme korjauskehotuksen, mutta isommista tulee hylkääminen, katsastaja Timo Kalliokoski toteaa.

Yllätyksiä on myös asiakkaille aiheuttanut se, että nykyään tulee ajokielto, jos kesärenkaan kulutuspinta on alle 1,6 millimetriä.

Sähköautoja on toistaiseksi tullut Ess Autotaloon katsastettavaksi vain kymmenkunta. Niiden katsastus poikkeaa siinä, ettei päästömittauksia tarvitse tehdä.
– Mikäli auto ei mene katsastuksesta läpi, meillä on mahdollista tilata aika korjaajalle viereisellä palvelutiskillä. Katsastuksen asiakastyytyväisyys on ollut hyvällä tasolla, joten siltäkin osin asiat ovat kunnossa, Ari kehuu.

Tavoitteena iso kasvuharppaus

Ess Autotalon mittava uudistusurakka alkaa olla loppusuoralla. Jälkimarkkinointipäällikkö kertoo, että huollon tuplatut tilat toivat hyvän mahdollisuuden kasvuharppaukselle.
– Pystymme nyt kasvattamaan toiminnan volyymiä merkittävästi, tavoitteena on palvella mahdollisimman kattavasti eteläpohjalaisia autoilijoita. Tilat ovat nyt sisältä kunnossa ja voimme keskittyä arjen toimintaan.

Syksyn aikana uudistuu Ess Autotalon piha-alue, sinne rakennetaan selvemmin rajatut parkkialueet asiakkaille ja myytäville ajoneuvoille. Lisäksi kunnostetaan rakennuksen ulkopinnat ja pääovea siirretään logistisesti parempaan paikkaan.
Kasvu näkyy myös Ess Autotalon henkilöstömäärässä, viimeksi rekrytoitiin yksi mekaanikko.
– Töitä olisi tarjolla myös toiselle mekaanikolle, Ari vinkkaa.

 

Varaa katsastus >>

 

Teksti: Outi Myllymäki
Kuva: Jenna Koivisto

Essi Baillie vaihtoi pankkimaailmasta automyyjäksi ja huomasi, että kaikkein parhaimmat työkengät ovat korkkareiden sijaan lenkkarit. Työpäivän aikana tulee usein käveltyä viitisen kilometriä.

 

Toukokuussa Ess Autotalon automyyjänä aloittanut Essi Baillie tunnustaa välittömästi, että hänellä on meneillään vasta sisäänajovaihe moottoroituun maailmaan. Vaikka asiakaspalvelu tuleekin selkärangasta, niin eri automerkeissä on todella paljon omaksuttavaa. Puhumattakaan vaihtuvista auto- ja vakuutusmyyntikampanjoista ja muista autokaupan hienouksista.
– Pankkimaailmaan verrattuna autoala on aika villi temmellyskenttä, jossa tapahtuu paljon koko ajan. Päivä kerrallaan opin lisää ja kysyn työkavereilta, jos en jotain tiedä, Essi toteaa hymyssä suin.

Hymy onkin Essin vahvuus, avointa ja iloista ihmistä on asiakkaan helppo lähestyä. Eikä siitäkään haittaa ole, että Ess Autotalossa myyjistä yksi on nainen. Myös sitä viestiä Essi haluaa jakaa sosiaalisen median eri kanavissa.
– Perustin TikTokiin car_saleswoman-tilin, jossa esittelen ja koeajan meillä myynnissä olevia autoja ja kerron työstäni. En löytänyt TikTokista muita suomalaisia naisautomyyjiä, joten maaperä on aika otollinen, hän uskoo.

Monenlaisia autotarinoita

Essi on ensimmäisten kuukausien aikana huomannut, että suuri osa asiakkaista tietää jo tullessaan, minkälaisen auton haluaa. He ovat netistä löytäneet mieluisan vaihtoauton ja haluavat koeajamalla varmistua sen sopivuudesta. Toki on myös heitä, jotka vasta etsivät
sitä oikeaa.
– Automyyjän tehtävänä on tuolloin haastattelemalla selvittää, millaiseen käyttöön auto tulee ja mikä on sopivin käyttövoima. On ihan eri asia valita autoa sinkulle kuin lapsiperheelle, Essi muistuttaa.

Uudenlaisena ostokäyttäytymisenä on nähtävissä, että jotkut eivät enää ostakaan autoa seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi, vaan tarkoituksena on pitää autoa parisen vuotta ja sen jälkeen vaihtaa taas uudempaan.
– Tämä ilmiö on automyyjälle mieluinen, silloin meille tulee vähänkäytettyjä autoja myyntiin ja kauppa käy nopeammalla syklillä, Essi huomauttaa.

Lisävauhtia tuo myös autokaupan murros, joka on synnyttänyt valtavan sähköautobuumin. Itsekin sähköautojen ominaisuuksiin, kuten nopeaan kiihtyvyyteen hurahtanut Essi toivoo, että mahdollisimman monet tulisivat Ess Autotaloon koeajamaan sähköautoja. Varaamalla ajan etukäteen varmistaa, että auto on ajovalmiina ja automyyjä paikalla odottamassa.
– Vaikkei sähköauton osto olisikaan vielä ajankohtainen, kannattaa tulla tutustumaan tarjontaan ja kokemaan, kuinka upeaa niillä on ajaa.

Myös auton leasing on kiinnostava vaihtoehto, siinä auton kuukausimaksuun sisältyvät kaikki korjaus- ja huoltopalvelut. Ess Autotalossa se on erityisen kätevää, kun nuo palvelut sijaitsevat saman katon alla, kuten myös katsastus.

Automyyjä harrastaa mielellään kuntosalilla käyntiä ennen työpäivän alkamista, sillä siitä saa mukavasti lisäenergiaa päivään. Essi on erityisen ihastunut suojuoksuun, kuntosaliporukka käy yhdessä suolla juoksemassa kerran viikossa.
– Lopuksi tapaamme pelata suojalkapalloa, se on tosi kovaa treeniä.

 

Teksti: Outi Myllymäki
Kuvat: Samu Lehtinen, Eepee

Mittavan uudistusurakan läpikäynyt Ess Autotalo ei jää lepäämään laakereilleen, vaan palvelujen kehittäminen jatkuu koko ajan. Uutuutena ovat sähköautojen Defa-kotilatausasemat, joista saa myös Bonusta.

 

Ess Autotalon jälkimarkkinointipäällikkö Ari Harju kertoo, että Defan kiinteästi asennettava Mode 3 -latausasema on helpoin ja turvallisin tapa ladata sähköauto tai lataushybridi kotona. Normaali pistorasia soveltuu vain hitaaseen väliaikaiseen lataukseen, koska sitä ei ole tarkoitettu pitkäaikaiseen korkean kuormituksen latauskäyttöön.
– Kun kotona on auton latausasema, voi aina lähteä täydellä akulla matkaan.

Latausasema on erittäin turvallinen, koska sähkö kytkeytyy vasta latausjohdon ollessa varmasti kiinni autossa, hän toteaa. Latausasemien sisäänrakennettu tasavirta- ja vikavirtasuojaus varmistavat turvallisuuden. Kaikki Defan latausasemat tukevat älykästä kuormanhallintaa, joka voidaan lisätä tarvittaessa myös jälkikäteen. Osaan malleista on myös saatavilla mobiilisovellus.

Defan peruspaketti sisältää sähköisen etäkartoituksen, 30 metriä sähkökaapelia pinta-asennuksena sähkökeskukselta latausasemalle ja latausaseman asentamisen seinään. Lisäksi tulevat tarvittavat kiinnitystarvikkeet ja johdonsuojakatkaisija, latausvirta säädettynä asennuskohteen mukaan sekä latausaseman toiminnan varmistaminen.
– Latausaseman voi ostaa meiltä ja sen jälkeen Defan ammattilaiset hoitavat asennuksen. Heidän kanssaan voi myös keskustella, mikä latausasema soveltuu tarkoitukseen parhaiten.

Uutta ilmettä ja piha kuntoon

Loppusilausta vaille valmiin Ess Autotalon uudistuksen viimeinen vaihe toteutetaan kesän ja alkusyksyn aikana. Työlistalla on useita kohteita niin ulkona kuin sisätiloissakin.
– Varsinkin piha on kuin sillisalaattia, se asfaltoidaan ja asiakkaiden parkkialue erotetaan selvemmin myytävistä autoista, myyntijohtaja Juha Stenius toteaa.

Pääovi siirtyy rakennuksen keskiosaan, josta on helppo kulkea niin autokauppaan, huoltoon kuin katsastukseen. Myös ulkoseinät saavat uutta pintaa. Sisätiloihin tehdään uusille autoille showroomit ja rakennetaan erillinen kuvausstudio kunnon valaistuksella.
– Autojen kuvaus on niin merkittävässä roolissa nykyajan automyynnissä, että siihen kannattaa panostaa. Kamerat on valmiiksi säädetty niin, että kuvauksen hoitavat myyjät pystyvät ottamaan tasalaatuisia kuvia.

Autojen toimitusajat ovat pidentyneet

Autokaupan näkymät ovat myyntijohtajan mukaan hyvät, varsinkin sähköautobuumin vaikutus näkyy kasvaneina myyntilukuina. Valitettavasti komponenttipula on pidentänyt autojen toimitusaikoja.
– Jos aikoo hankkia uuden sähköauton ja hyödyntää valtion hankintatuen, kannattaa tilata se jo nyt. Silloin uuden auton voi saada vuodenvaihteen tienoilla. Bensavehkeen voi saada nopeammalla aikataululla, Juha huomauttaa.

Ess Autotalo on viime aikoina profiloitunut vaihtoautokaupassa sähköautoihin. Saksan markkinoilta Seinäjoelle myyntiin tulleet sähköautot kiinnostavat kovasti asiakkaita, sillä niissä tapaa olla enemmän lisävarusteita kuin Suomessa myytävissä autoissa.
– Olemme myyneet jo toistakymmentä vähänkäytettyä Teslaa.

 

Teksti: Outi Myllymäki
Kuvat: Samu Lehtinen, Eepee

Ess Autotalo on nykyään osa kansainvälistä Bosch Car Service -verkostoa. Se tarjoaa korkealaatuista ajoneuvojen huoltoa, kunnossapitoa ja korjauksia kaikille merkeille ja malleille.

 

Ess Autotalon myyntijohtaja Juha Stenius ja jälkimarkkinointipäällikkö Ari Harju katselevat tyytyväisinä laajentunutta työkenttäänsä. Uudistus toi huollolle 800 neliötä lisätilaa ja paransi monella muullakin tavoin Ess Autotalon palveluvalmiutta. Esimerkiksi palvelutiski ja katsastus muuttivat huollon viereen.
– Merkittävä juttu on se, että liityimme maaliskuussa arvostettuun Bosch Car Service -verkostoon. Tämä on meille hieno juttu myös näkyvyyden kannalta. Ketjuun kuuluminen on asiakkaalle yksi laadun tae, Harju vakuuttaa.

Myös myyntijohtaja Stenius pitää tärkeänä, että Ess Autotalo on osa maailmanlaajuista huoltoverkostoa.
– Tämä tuo lisäarvoa koko Ess Autotalolle. Nyt pystymme korjaamaan kaikkia automerkkejä hyödyntämällä verkoston viimeisintä tietotaitoa ja ohjelmistoja.
Bosch Car Service -palveluverkostossa on yli 15 000 valtuutettua korjaamoa 150 maassa. Harju kertoo, että heillä ammattilaisten palvelut kattavat kaiken autoon tarvittavan katsastuksesta, huollosta ja korjauksista aina kustomoituihin jälkiasennuksiin. Lisäksi valmistajan takuu säilyy kaikilla automerkeillä.

Kattavaa palvelua auton elinkaarelle

Ess Autotalo erottuu edukseen Seinäjoella myös sillä, että se tarjoaa ainoana toimijana samoissa tiloissa huollon ja katsastuspalvelun. Lisäbonuksena on lähellä sijaitseva Hyllykallion Prisma, jossa voi viettää katsastuksen tai pienten huoltokorjausten ajan ostoksilla tai herkuttelemalla Ravintolamaailmassa.
– Suunnitelmissa on vahvistaa yhteistyötä palvellaksemme asiakkaitamme entistä monipuolisemmin. Esimerkiksi Prisman parkkipaikalla voisi olla muutama Ess Autotalon asiakasruutu. Avaimet voisi jättää Prisman infopisteeseen, ja henkilökuntamme noutaisi auton sieltä naapurista meille huoltoon tai katsastukseen, Stenius visioi. Hän kertoo, että vaihtoautokauppa on ollut kevään aikana vilkasta ja sähköautojen buumi vain kiihtyy. Ess Autotalossa oli maaliskuussa Peugeot-tarjouskampanja, jossa myytiin neljässä päivässä 40 uutta autoa.
– Kysyntää kyllä on ja erityisesti täyssähköautot kiinnostavat kovasti. Pikkuhiljaa ihmiset ovat oivaltaneet, että vaikka sähköauton hankintahinta on korkeampi, niin käyttökustannukset ovat huomattavasti pienemmät.

Stenius on myös huomannut, että kyselyjä on tullut entistä enemmän yksityisautojen leasing-palvelusta.
– Se on monelle hyvä vaihtoehto ja tarjoaa huoletonta ajamista uudella autolla, hän suosittelee.

 

 

Teksti: Outi Myllymäki
Kuva: Samu Lehtinen, Eepee

Työ autohuollossa muuttuu sähköautojen yleistyessä. Markus Risku taitaa sekä perinteisen öljyrassauksen että täyssähköautojen ohjelmistopäivitykset. Jatkuva kouluttautuminen takaa, että työssä säilyy hyvä jännite.

 

Suojahanskat käteen, visiiri kasvoille ja erikoistyökalut kouraan. Sen jälkeen tarkistetaan joka työvaiheessa, että työn alla oleva auto on varmasti jännitteetön.
– Sähköautojen huollossa ja korjaustöissä suojautuminen on todella tärkeää. Korkeajännite voi olla jopa 800 volttia, kuten se on uusissa Hyundain malleissa, kertoo mekaanikko Markus Risku.

Markus työskentelee automekaanikkona Ess Autotalossa ja on perehtynyt viime aikoina erityisesti sähköautojen huoltoon. Hänellä on kokemusta myös perinteisten polttomoottoriautojen rassauksesta eli ”pikiremonteista”.
– Sähköautojen kanssa työskentely on siistimpää, koska autoissa ei ole öljyä muuta kuin vaihteistossa tarvittava pieni määrä. Huolto on pitkälti tarkastuksia, suodattimien vaihtoja ja mahdollisia ohjelmistopäivityksiä.

Vaikka vaaratilanteiden mahdollisuus on olemassa, huolellisen suojauksen ja ohjeiden tunnontarkan noudattamisen ansiosta niitä ei ole päässyt syntymään. Hätäilyyn tai sooloiluun ei ole varaa.
– Valmistajalla on hyvät ohjeet, joiden mukaan edetään vaihe vaiheelta. Lisäksi tarkistetaan vielä, että jännitettä mittaava laite on kunnossa, Markus kertoo.

Autoilu sähköistyy vauhdilla

Suomalaisista on hyvää vauhtia tulossa sähköautokansaa. Viime vuoden aikana uusia ladattavia autoja rekisteröitiin ennätysmäärä, ja vuoden lopussa niitä oli Autoalan tiedotuskeskuksen mukaan maassamme jo lähes 100 000. Näistä täyssähköautoja oli noin 23 000, ja loput ladattavia hybridiautoja.

Suosion taustalla ovat sekä kansalliset että EU-lainsäädäntöön ja kansainvälisiin sopimuksiin perustuvat päästörajat, joiden avulla pyritään hidastamaan ilmaston muuttumista ja suojelemaan ympäristöä. Käytännössä uusille autoille sallitut päästörajat ovat niin tiukat, että polttomoottoriautojen on vaikea niihin päästä. Täyssähköautoista ei synny suoria päästöjä lainkaan, ja lisäksi valmistajat tuottavat niitä markkinoille nopeaan tahtiin. Kun sähköauton vero poistui vuoden alussa, lisää se entisestään kiinnostusta täyssähköautoihin.

Markus uskoo, että täyssähköautot ovat tulevaisuuden kulkuvälineitä, joiden toimintaperiaatteeseen ja mekaniikkaan kannattaa tutustua. Samalla sähköautojen huolto- ja korjauspalveluille on yhä enemmän kysyntää. Markuksen kaltaisille ammattilaisille on siis paljon töitä.
– Koulutusta tarvitaan paljon, koska sähköautot kehittyvät nopeasti, ja uutta teknologiaa tulee koko ajan.

Opiskelu ei lopu

Markus Risku on opiskellut työn ohessa koulutuskeskus Sedussa autosähkötekniikan ammattitutkinnon. Opiskeluissa tehtiin harjoitustehtäviä Peugeotin harjoitusportaalissa, mistä jäi kiinnostus Peugeotin ja Hyundain valmistamiin täyssähköautoihin.
– Valmistuttuani otin selvää, missä Seinäjoella on näiden merkkien edustusliike. Kävelin Ess Autotalon korjaamopäällikön puheille, ja pääsin heti töihin. Olen viihtynyt samassa paikassa nyt kolmisen vuotta, eikä ole kiire minnekään.

Työn ohessa Markus on saanut jatkaa sähköautoihin perehtymistä maahantuojan koulutuksissa.
– Niitä on ollut aika lailla jatkuvasti joka kuukausi. Osa opiskeluista tapahtuu etänä, mutta paljon olen myös käynyt Vantaalla lähijaksoilla muutaman päivän kerrallaan.

Markus kiittelee työnantajaa koulutuksen tukemisesta.
– Junaliput ja hotellit maksetaan, ja tuolta ajalta saa tietysti myös palkkaa. Uskon, että henkilöstön koulutus kannattaa, koska näin voimme tarjota tuoretta osaamista myös sähköautojen huollossa. Nythän Ess Autotalon uudistuksen yhteydessä myös sähköautojen huollolle tulee lisää tilaa.

Entä sähköautomiehen oma auto? Joko alla on kaikista tuorein ja tehokkain Hyundai?
– Ei vielä, mutta lähitulevaisuuden haaveena on hankkia joko täyssähkö tai hybridi, Markus vastaa.

 


Uudistus etenee suunnitellusti

– Ess Autotalon uusitut tilat valmistuvat keväällä, todennäköisesti huhtikuussa.
– Uusi korjaamotila otettiin käyttöön loppuvuodesta 2021. Samoissa tiloissa toimii nyt myös katsastus.
– Asiakaspalvelutiski on nyt korjaamotilan vieressä.
– Viimeisenä uudistetaan vielä vanhan korjaamon tilat. Työt ovat paraikaa käynnissä.
– Uudistus on vaikuttanut vain vähän jokapäiväiseen tekemiseen. Aikataulu on suunniteltu hyvässä yhteistyössä urakoitsijan kanssa.
– Uusituissa tiloissa huollolla on käytössään lähes 800 neliömetriä. Laajennuksen ansiosta Ess Autotalo pystyy palvelemaan entistä isompaa asiakasmäärää. Sähköautojen huollon turvallisuus voidaan taata myös kasvavassa markkinatilanteessa.

 

Teksti: Nadia Paavola, BSTR
Kuvat: Samu Lehtinen, Eepee

Mervi Järvinen suositteli Ess Autotaloa myös siskolleen ja äidilleen. Heistäkin tuli saman tien kanta-asiakkaita.

 

Jakohihnan vaihdosta se lähti.

Diesel-auton määräaikaishuolto lähestyi, ja siinä yhteydessä piti tarkistaa monen muunkin asian kunto. Siksi seinäjokinen Mervi Järvinen totesi huollon olevan välttämätön pyysi hinta-arviota monelta korjaamolta.
– Ess Autotalon Jukka Nummi sitten soitteli ja teki heti vaikutuksen kertomalla perusteellisesti, mitä kaikkea kyseiseen huoltoon kuuluu, ja mistä hinta koostuu. Sen jälkeen olen huollattanut autoni Ess Autotalon S-Etuhuollossa.

Mervi aloitti huollon vakioasiakkaana vuonna 2009, ja siitä lähtien hän on luottanut autonsa S-Etuhuollon väen osaaviin käsiin. Hyvien kokemusten innostamana hän suositteli Ess Autotalon palveluita myös äidilleen ja siskolleen.
– Myös heillä on ollut myönteisiä kokemuksia, joten ei ole ollut aihetta vaihtaa firmaa.

Luottamus on avoimuutta

Pitkän asiakassuhteen salaisuus on ollut hyvä palvelu. Mervi on arvostanut työn hyvää laatua sekä sitä, että kaikista korjaustoimenpiteistä on kerrottu avoimesti ja neuvoteltu asiakkaan kanssa, miten kannattaisi toimia.
– Joskus auto on esimerkiksi pitänyt outoa ääntä, jolloin olen vienyt sen huoltoon. Sieltä on sitten pian soitettu ja selitetty, millaisesta viasta on kyse ja mitä sen korjaaminen maksaa. Näin minulle ei ole asiakkaana tullut myöskään yllätyksiä laskun kanssa.

Myös sijainti saa Merviltä kiitosta. Lyhyen huollon aikana hän on voinut kipaista Prismaan asioille ja palata huolletulla autolla kotiin.
– Huollosta tulee ilmoitus, kun auto on valmis. Jos sattuukin olemaan juuri silloin muuta menoa, auton noutoon suhtaudutaan joustavasti.

Takut suoriksi

Vuosien varrella Mervi on hankkinut Ess Autotalosta myös renkaita, ja siellä hoituvat myös katsastukset.
– Hinta on kilpailukykyinen, ja tuttuun paikkaan on helppo viedä auto. Myös katsastuksessa on hyvänhenkisiä tyyppejä. Ja saahan siitä myös Bonusta, Mervi muistuttaa.

Kaikki Mervin autot ovat olleet Skodan Octavia-mallia. Autoja täytyy huoltaa säännöllisesti ja joskus eteen tulee vikojakin, mutta niistä on aina selvitty hyvällä yhteistyöllä.
– Kerrankin oli tilanne, että autosta kuului kummaa ääntä. Ehdin S-Etuhuoltoon vähän ennen sulkemisaikaa ja kysyin Jukalta, mitä nyt mättää. Hän ajoi auton pajalle, nosti ylös ja totesi, että hän ei suosittelisi autolla ajamista ennen korjaamista.
Auto jäi siis korjaamolle, mutta oli jo seuraavana päivänä valmis noudettavaksi.
– On hienoa huomata, että vaikka asiakkaita on paljon, joku aina ennättää auttaa tai ainakin varata ajan mahdollisimman pian. Autojen kanssa tulee takkua, mutta aina voi luottaa, että ne takut oikenevat.

 

Teksti: Nadia Paavola, BSTR
Kuvat: Samu Lehtinen, Eepee