Mene Etusivulle
17.3.2023

UUTINEN

Töissä 31 S-marketissa

Peräseinäjoen S-marketissa voi tavata Milla Köykän, joka päähänpistostaan urakoi viime vuonna peräti 29:ssä Eepeen alueen S-marketissa ainakin yhden vuoron.

Voihan sitä vaihtelua työhön saada tälläkin tavalla. Vaikka S-markettien asiakaspalvelijoiden jokainen työpäivä on erilainen, ei se riittänyt Peräseinäjoen S-marketissa hyvin viihtyneelle Milla Köykälle.– Se oli sellainen päähänpisto, joka oli lopulta vietävä päätökseen asti. Olin ollut tuuraamassa parissa S-marketissa ja pähkäilin, että mitä jos yrittäisin vuoden aikana käydä tekemässä vähintään yhden vuoron alueen jokaisessa S-marketissa.Ja ei tuossa vielä ollut tarpeeksi, vaan lisäjännitystä asiaan toi se, että Milla halusi pitää jutun salassa työkavereiltaan.Ainoastaan esimies, marketpäällikkö Päivi Iloniemi luonnollisesti asiasta tiesi.– Se kyllä oli hiukan hankalaa, mutta onnistui, Päivi nauraa Millan urakan toteuttamista.Pari kertaa Milla oli lähellä paljastua, kun oman S-marketin asiakkaita oli tuurauspaikkakunnalla asioimassa.– Kerran myös työkaverini oli asiakkaana. Hän ihmetteli, mitä teen toisessa S-marketissa, mutta keksin jonkun hyvän tekosyyn, Milla hymyilee iloisesti.– En kertonut myöskään keikkapaikkojeni työntekijöille, että kerään tällaista listaa kaikista alueen S-marketeista. He kyllä kovasti ihmettelevät, miksi tulen 100 kilometrin päähän keikkavuoroon.

Vain tuuraajia vuoroissa

Pääosan muiden S-markettien vuoroistaan Milla teki talven ja kevään 2022 aikana.– Yksi syy koko hommaan oli myös se, että halusin jotain toimintaa talveen. Olen kesäihminen ja talvella tulee vain oltua sisällä.Milla kehuu kaikkien keikkapaikkojensa vastaanottoa. Vaikka työtavat ja työjärjestys vaihtelivat S-markettien mukaan, ei Milla kokenut uuteen paikkaan menemistä raskaaksi tai kuormittavaksi.– Kyttäsin koko ajan puhelimella meidän lisävuorojärjestelmäämme. Lisäsin sinne kaikki S-marketit ja aloin poimimaan vuoroja heti kun niitä tuli haettavaksi.Jotkut kauempana Peräseinäjoelta olevien S-markettien päälliköt arvelivat Millan laittaneen pitkän matkan päässä olevan S-market-haun vahingossa.– Joskus laitoin viestejä, että olen oikeasti tulossa, eikä hakuni ollut vahinkoklikkaus.Joku kerta Milla oli myös vuorossa niin, että muut tekijät olivat myös tuuraajia.– Onneksi esimiehen sai helposti kiinni, jos sitä välttämättä tarvitsi.

Kuin omassa kaupassa

Millan elämäntilanne salli sen, että hän pystyi koko talven ajelemaan omalla autollaan ympäri Etelä-Pohjanmaata S-markettien metsästyksessä.– Suurimman osan paikoista ehdin käydä jo alkuvuoden aikana. Pari taisi jäädä hiukan ennen vuoden loppua ja pikkujoulujamme, jossa ajattelin tempaukseni paljastaa.Uusi S-market Simuna avattiin Seinäjoelle vasta marraskuun lopulla, ja sinnekin Milla ehti ennen sen avaamista.– Saimme sitten Päivin kanssa yhdessä listan viimeisetkin sovittua, että sain koko sarjan täyteen.Milla suosittelee keikkavisiittejä myös muille.– Oli hauskaa nähdä erilaisia kauppoja ja totta kai kommelluksiakin sattui, kun tavat toimia olivat erilaisia. Virkistävää, Milla nauraa.Eri kauppojen tuotevalikoimien ja työtapojen myötä Milla toi uusia ajatuksia myös kotityöpaikkaansa.– Pidin siitä joka keikalla kiinni, että yritän hoitaa vuoroni, niin kuin olisin omalla paikallani Peräseinäjoella.Teksti: Harri PuhakainenKuvat: Matti Hautalahtie

KATEGORIAT

  • Ässäduunissa