
23.1.2026
Eepeen asiakasomistajat päättävät 100 000 euron Kannustajat-tuen jaosta
Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa, Eepee, jakaa neljättä vuotta peräkkäin 100 000 euroa alueensa urheiluseuroille S-ryhmän Kannustajat-ohjelmalla. Ohjelma kasvattaa suosiotaan vuosittain.TIEDOTE 23.1.2026Kannustajat-ohjelmassa alueosuuskaupan jäsenet ilmoittautuvat ohjelmassa mukana olevien seurojen kannattajaksi ja näin vaikuttavat siihen, kuinka 100 000 euron tukisumma jaetaan. Vuosi 2026 on Eepeelle neljäs vuosi Kannustajat-ohjelmassa. Mukaan hakeneiden seurojen määrä on vuosi vuodelta kasvanut hienosti. Samoin on kasvanut asiakasomistajien kiinnostus lähteä Kannustajiksi. Ensimmäisenä vuonna 2023 seuroja oli mukana 66. Vuonna 2024 seuroja oli 77 ja vuonna 2025 oli 85 seuraa. Tänä vuonna 2026 seuroja on mukana ennätysmäärä 104 seuraa. Kannustajiksi ilmoittautuneiden asiakasomistajien määrä on vastaavasti noussut vuoden 2023 määrästä 2304 kannustajaa vuoden 2025 määrään 3957 kannustajaa. – Näinä taloudellisesti tiukkoina aikoina on tärkeää olla mukana helpottamassa seurojen ja perheiden arkea jakamalla tukea lasten ja nuorten harrastuksiin. Erityisen hienoa Kannustajat-ohjelmassa on se, että asiakasomistajat pääsevät mukaan päättämään tuen kohteista. Kannustajat-ohjelma on osoittautunut hyväksi tavaksi tehdä tätä tukemista ja ohjelmaa jatketaankin nyt vuosittain, lupaa asiakkuusjohtaja Tuula Rajala.
Bonukset kerryttävät seurojen tukisummia
Asiakasomistajat voivat tukea Kannustajat-seuroja vuoden 2026 loppuun saakka. Tuet maksetaan seuroille tammikuussa 2027. Tukijaksi liitytään S-käyttäjätilillä tai S-mobiililla valitsemalla oma Kannustajat-seura. Kannustaminen on asiakasomistajalle ilmaista, eikä vähennä Bonuksen määrää. Tuki seuran junioritoimintaan määräytyy laskemalla kaikkien seuran kannustajiksi liittyneiden kalenterivuoden aikana kerryttämät Bonukset yhteen. Kannustajat-ohjelmalla tuetaan lasten ja nuorten liikunta- ja urheilutoimintaa Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan toimialueella. Voit ilmoittautua kannustajaksi, jos olet Eepeen asiakasomistajatalouden pääjäsen. Kaikkien samaan talouteen kuuluvien bonusostot kuitenkin huomioidaan seuran tukisumman laskennassa.Ilmoittautuminen seuran kannattajaksi tapahtuu näin:
- netissä: kirjaudu S-käyttäjätilille, siirry kohtaan “Asiakasomistajuus” ja valitse “Kannustajat” tai
- S-mobiilissa: kirjaudu S-mobiiliin ja siirry kohtaan “Minä”, valitse “Omat tiedot” ja klikkaa “Kannustajat”.
Lisätietoja

KATEGORIAT
- Vastuullisuus
- Tiedotteet
Sinua saattaisi kiinnostaa
- 9.6.2026
Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa ja Kauhavan kaupunki solmivat aiesopimuksen edistämään uuden S-marketin rakentamista Ylihärmään
TiedotteetMarket - 25.5.2026
Eepee pääyhteistyökumppaniksi EPUT ry:lle – tuki tulee tarpeeseen nuorille huippu-urheilijoille
VastuullisuusUutisia
22.5.2026Uusi ympäri vuorokauden 24 h auki oleva S-market Itikanristeys avataan torstaina 4.6.
LiikennekauppaTiedotteetMarket
