Tiedote 17.6.2020
Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan edustajiston kevätkokouksessaan 16.6.2020 tekemän päätöksen mukaisesti Eepee maksaa asiakasomistajilleen ylijäämänpalautusta 0,5 prosenttia.
Ylijäämänpalautusta maksetaan kaikille Eepeen asiakasomistajille 0,5 prosenttia heidän vuoden 2019 aikana Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan toimipaikoista tekemistään bonusostoista. Eepeen omistajille tämä tarkoittaa viime vuodelta yli 1,4 miljoonaa euroa ylijäämänpalautusta. Ylijäämänpalautus perustuu bonusostoihin asiakasomistajan oman osuuskaupan omistamista toimipaikoista. Ylijäämänpalautuksen perusteeseen ei lasketa kuuluvaksi bonusostoja muiden osuuskauppojen toimipaikoista, SOK:n yksiköistä tai S-ryhmän yhteistyökumppaneilta. Ylijäämänpalautus maksetaan asiakasomistajien S-Tileille 24.7.2020.
Ylijäämänpalautuksen maksamisesta päätetään osuuskaupan edustajistossa vuosittain. Päätös tehdään osuuskaupan hallituksen esityksen pohjalta. Eepeen hallitus teki 5.5.2020 päätöksen, jolla se muutti 17.2.2020 antamaansa tilikauden 2019 ylijäämän käyttöehdotusta. Muutoksen syynä oli Eepeen taloustilanteen heikentyminen vallitsevan koronapandemian vuoksi.
Ylijäämänpalautus maksetaan niille asiakasomistajille, joiden asiakasomistajuus on voimassa Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupassa tilikauden viimeisenä päivänä ja joiden asiakasomistajuus maksuhetkellä jatkuu jossain S-ryhmän osuuskaupassa. Ellei asiakasomistajan osuusmaksu ole vielä kokonaan maksettu, ohjataan maksettava ylijäämäpalautus osuusmaksuun, kunnes se on kokonaan maksettu.
Lisätietoja:
Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan toimitusjohtaja Kimmo Simberg, p. 010 764 6200, sähköposti: kimmo.simberg@sok.fi
Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan talousjohtaja Tuomo Långnabba, p. 010 764 6207, sähköposti: tuomo.langnabba@sok.fi