Eepee uudistaa Sale Töysän


7.6.2024

Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa, Eepee, on aloittanut Sale Töysän kokonaisuudistuksen suunnittelun. Kiinteistö on rakennettu vuonna 2004 ja Eepee osti sen syksyllä 2023. Koko tämän ajan kiinteistössä on toiminut Sale Töysä. Nyt kiinteistö tarvitsee laajan peruskorjauksen ja kokonaisvaltaisen myymäläuudistuksen, jonka aikana Sale Töysä tulee toimimaan väistötiloissa elokuusta 2024 tammikuuhun 2025.

Sale Töysän väistötila Keskustie 8, on entinen nuorisotila ja se on vuokrattu Alavuden kaupungilta. Väistötilan koko on noin 100 neliötä ja siihen saamme sujuvasti mahtumaan pienen Salen valikoiman. Sale Töysä toimii väistötiloissa rajatulla aukiololla, joka täsmentyy myöhemmin. AUKIOLOAJAT: MA–LA KLO 8–20, SU KLO 11–20. Postin palvelut ovat katkolla väistötiloissa toimimisen ajan, mutta palaavat palveluvalikoimaan Salen avautuessa uusituissa tiloissa.

Polttonesteen jakelu pyritään järjestämään uudistuksen aikana ilman palvelukatkoksia.

Alustavan arvion mukaan Töysässä ei ole Salen palveluja noin viiden päivän aikana elokuussa, kun myymälätekniikkaa siirretään väistötilaan. Palvelukatkos ajoittuu elokuun puolen välin tietämille ja se infotaan asiakkaille myymälässä noin kuukautta aikaisemmin.
Uudistuksessa uusitaan Sale Töysän kaikki kylmäkalusteet, myymäläkalusteet ja kassapöydät.
– Helmikuussa 2025 vietämme uuden upean Sale Töysän avajaisia, kertoo Sale Töysästä vastaava ryhmäpäällikkö Mari Humppi.

 

Lisätietoja:
Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa, marketkaupan toimialajohtaja, Iina Kalliorinne, puh. 010 764 6300, s-posti iina.kalliorinne@sok.fi
Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa, ryhmäpäällikkö, Mari Humppi, puh. 010 764 6295, s-posti mari.humppi@sok.fi