9.8.2024
Talven ja kevään aikana ABC Kristiinankaupungin piha-alueilla toteutettiin laajoja kunnostustoimenpiteitä. Syksyllä käynnistyvässä seuraavassa vaiheessa uudistetaan ABC yksikön sisätiloja. Muutostyöt käynnistyvät syyskuun alussa ja kestävät tammikuulle 2025.
ABC Kristiinankaupungin sisätilat tulevat kokemaan laajamittaisen muodonmuutoksen. Ravintolamiljöötä raikastetaan ja marketissa toteutetaan konseptipäivitys Salesta ABC Marketiksi. Nykyisestä Salesta vapautuu uutta liiketilaa, jota tullaan tarjoamaan vuokrattavaksi halukkaille vuokralaisille. Vapautuvan vuokratilan koko on noin 200m2. Kokoustilat siirtyvät uuteen paikkaan ja asiakas-wc -tilojen pinnat uudistetaan.
Yksikköön saadaan ajoittain auki oleva S-Pankin asiakaspalvelupiste, joka palvelee ajanvaranneita asiakkaita. Yksikön Otto-automaatti siirretään sisätiloista ulkopuolelle, mikä mahdollistaa jatkossa 24/7 palvelevan automaattitoiminnan. Hankkeessa tehdään lukuisa määrä myös muita kiinteistötekniikkaa parantavia toimenpiteitä mm. hiilidioksidikylmälaiteuudistus. Aiemmin tänä vuonna kiinteistön lämmitys vaihdettiin öljylämmityksestä maalämpöön. Lisäksi yksikön katolle asennetaan varaus aurinkopaneelien käyttöönottamista varten.
ABC Kristiinankaupungin palvelutarjontaa täydentää tänä vuonna valmistunut ABC-latauspiste, josta löytyy myös suurteholataus. ABC-latauspisteet muodostavat valtakunnallisesti ABC-latausverkoston, jossa sähkölatauksen käyttöliittymänä toimii ABC-mobiilisovellus. ABC polttonestejakeluaseman mittarit vaihdetaan upouusiin viikolla 34.
Lisätiedot:
Toimialajohtaja Juhamatti Aronen, puhelin 010 764 4700, juhamatti.aronen@sok.fi
Talousjohtaja Tuomo Långnabba, puhelin 010 764 6207, tuomo.langnabba@sok.fi
22.11.2024 | Paikallisia uutisia
22.11.2024 | ABC
18.11.2024 | ABC | Marketkauppa | Prisma | Ravintolat